Langt burt frá øðrum londum

Seuraa vielä varovaisesti lupailemani matkaraportti. Sitten uskoisn blogin hlijenevän lopullisesti. Ellen sitten keksi vielä jostain kumman syystä kirjoittaa jonkinlaista yhteenvetoa joskus.

Tiistai kului suomalaisvaihtarin Miran kanssa ajellessa. Käytiin ensin Laundromatissa aamiaisella (kaurapuuro banaaneilla <3), sitten suunnattiin Akranesiin. Siellä oli hieno majakka, jossa käytiin ihan ylhäälläkin asti. Suosittelen visiittiä sinne! Kesäkuussa useammassa Islannin majakassa järjestetään myös konsertti samaan aikaan, keskiyöllä. Olisipa hienoa kuulla! Että jos joku on Islantiin kesäkuussa menossa, etsikää tuollainen tapahtuma käsiinne. Ajettiin Akranesista takaisin Reykjavikiin Hvalfjörðurin kautta, ei siis tunnelin kautta kuten olen tähän asti mennyt. Kaunis reitti! Islanti on henkeäsalpaavan kaunis.

Mustikkasmoothie ja cappuccino

Puuroa, nam

Akranesin majakka, Akranesviti

Akranes

Tällaisesta pienestä reiästä pääsi majakan yläatasanteelle

Sain sitten kätevästi vielä Miralta autokyydin lentokentälle. Punnitsin huvikseni reppuni, no sehän painoi 10kg! Rinkka vaivaiset 18kg. En ymmärrä, miten tuo reppu voi painaa niin paljon. Ihan hyvä, etten sitten kuitenkaan päättänyt junailla itseäni Tanskasta Ruotsiin ja tulla laivalla Suomeen, kuten alunperin suunnittelin. Kotimaan lennoille ei ollut minkäänlaista turvatarkastusta, se oli ihan kuin bussiin tai junaan menisi! Pikkuinen kone oli ihan täynnä. Olen viimeksi matkustanut potkurikoneella joskus 1990-luvun puolivälin tienoilla Karairin lennolla Helsingistä Savonlinnaan. Hupaisaa. No, juttelin vieressä istuvan miehen kanssa, sillä seurauksella, että perillä Egilsstaðirissa sain kyydin lentokentältä majapaikkaani häneltä ja kentälle vastaan tulleelta vaimoltaan. Ihan superystävällistä! Ihania ihmisiä. Matka ei ollut pitkä, mutta noiden kantamusten kanssa pienikin apu on, no, iso apu. Majoittauduin Guesthouse Lyngásiin. Ihanaa oli saada nukkua ihan yksin, Reykjavikissä olin taas Kexissä siinä 16 hengen dormissa (kovaa kuorsaavilta ja unissaan puhuvilta ihmisiltä pitäisi kieltää pääsy moisiin). Heräsin kuitenkin joskus neljän aikaan, enkä saanut unta ennen kuin ehkä parin tunnin päästä, ja herätys oli seitsemältä, joten yöunet jäivät vähäisiksi. Aamulla haahuilin itseni bussipysäkille - täytyi sen sijainti käydä ensin varmistamassa turisti-infosta, koska kukaan paikallinen ei tuntunut tietävän, mistä bussi lähtee. Pysäkillä törmäsin kahteen turistin näköiseen ihmiseen, ja kas, he osoittautuivat suomalaispariskunnaksi, häämatkalla olivat. Törkeästi lyöttäydyin heidän seuraansa, ja hyvä niin, sillä Seyðisfjörðurissä ei mikään ollut auki eikä ollut mitään tekemistä. Hauskempaa on, kun on seuraa. Suomalaispari oli siis matkalla myös Norröna-laivalle, mutta olivat menossa sillä Tanskaan asti.

Norröna osoittautui suloiseksi pieneksi laivaksi. Melkein yhtä iso kuin jotkut Viking Linen laivat, mutta kuitenkin niin paljon pienempi ja herttaisempi. Kansia oli 9, hytit kansilla 6 ja 7. Tax Free -kauppa löytyi, pieni sekin, kassoja oli kaksi! Istuin iltaa baarissa, jossa oli live-musiikkia. Ja paljon saksalaisia eläkeläisiä, niitä oli varmaan kolme bussilastillista. Siellä soitti kitaraa ja lauloi joku färsaarelainen nuorimies. Jossain vaiheessa iltaa ihmisillä alkoi olla jostain syystä monisteita, joissa oli laulujen sanoja, ja niin tuon poikasen johdolla koko baari lauloi iloisesti yhdessä. Teinit sukkasillaan, kotoisasti kuin olohuonessa. Hytin jaoin kahden färsaarelaisnaisen kanssa, toisella heistä oli pieni lapsi mukanaan myös. Sain jotenkuten nukuttua, vaikka laiva keinui välillä vähemmän, välillä enemmän. Aamulla heräsin lapsen itkuun, ja hyvä niin, sillä pääsin sitten aamupalalle ennen kuin sinne tuli hirveä ruuhka. Juuri, kun aloin ajatella, että on tämä vähän tylsä merimatka, perillä Tórshavnissa ollaan vasta kolmelta, niin eikö Färsaaret nousseet jostain sumun keskeltä esiin. Aivan mielettömän hienoa oli tulla tänne meriteitse! En osaa sanoin kuvailla, miten kauniit nämä saaret ovat. Kannella oli sitten seistävä lähes koko loppumatka, jossain kohtaa havaitsin, että reiteni olivat ihan jäässä, en huomannut sitä ennen kuin lähdin liikkeelle. Edelleen tuntuu, että nämä saaret ovat jossain ihan omassa todellisuudessaan, ihan eri maailmassa, usvaverhon takana. Mutta täältä nämä aina löytyvät.

Hyppäsin sitten samantien bussiin 400 Tórshavn-Klaksvík, joka pysähtyy myös täällä Syðrugøtassa. Ihan tuli liikutus siinä bussissa, mistä lie tullut, mutta täällä on niin älyttömän kaunista. Islanti on musta, terävä ja sininen, Färsaaret ovat vihreät ja pehmeät. Jotenkin vuoret ovat vihreämpiä, pehmeämpiä, eivät niin teräviä eivätkä niin mahtipontisen tai jopa uhkaavan näköisiä kuin Islannissa. Täällä on jotenkin niin paljon rauhallisempaa. Ja meri, meri on läsnä ihan kaikkialla. Katsotaan, mitä täällä vielä keksin, mutta tämä päivä on mennyt ja menee ihan ei mitään tehdessä. Kävin pienellä kävelyllä, tapasin tien varresta lasten lemmikkikaritsan naru jalan ympärille kiertyneenä surkeasti määkimästä. Kävin irrottamassa jalan narusta ja silittelin ja rapsuttelin lammasta. Se yritti syliin. Suloinen! En ole koskaan tavannut lemmikkikaritsaa. Sigvør ihmetteli, miksi kysyin eilen, miksi tien varressa on lammas naruun sidottuna. Enkö tiedä, että lapsilla on aina tuollainen lemmikkikaritsa? No ei, en voi sanoa tietäväni. Ei minulla ollut lapsena lemmikkikaritsaa!

Laiva Seyðisfjörðurissä

Löydettiin sauna

Seyðisfjörðurin kirkko on kaunis.

Uinuva leirintäalue

Färsaarten 100 kruunun seteli

Heihei, Islanti!

Föroya Bjór

Tequila sunrise. Ananaksella. Maistoin ananasta, ei toiminut.

Uiminen jäi väliin, sillä uintikerta maksaisi 13 euroa.
Mutta haluan ruotsinlaivoille kannelle kuumat altaat myös!

Sumun keskeltä ne ilmestyivät

Tinganes ja Tórshavn laivasta nähtynä

Syðurgøta

Maailman suloisin lammas

Kuva viime syksyltä: Norröna Tinganesiltä käsin kuvattuna

Og á morgun skín maísól

Tulin eilen bussilla halki Länsi-Islannin Varmahlíðistä Reykjavíkiin. Melko pitkään sää oli pilvinen, satelikin vähän. Maisemat olivat taas kerran uskomattoman kauniita. Pitkiä pätkiä silkkaa erämaata, jota halkoo vain tie ja ihmisten tekemät aidat. Jokunen hevonen laiduntamassa siellä täällä. Silloin tällöin yksinäinen maatila laavakentän keskellä. Taas pitkät pätkät erämaata ilman mitään ihmisasutusta. Bussireitti kulkee melko pitkän matkaa ihan länsirannikkoa pitkin. Ehkä kauneimmat kohdat reitillä ovat vuonot Miðfjörður ja Hrútafjörður. Sen lähemmäs Länsivuonoja en ole päässyt. Harmaa taivas, sininen vesi, lumiset vuorenhuiput. Kuvat eivät tee oikeutta maisemille. Tuolta ykköstie lähtee sitten laskeutumaan kohti etelää ja menee sisämaassa pitkään, kunnes saavutaan Borgarnesiin, josta tie jatkuu ihan meren rantaa pitkin koko matkan Reykjavíkiin. Hvalfjörðurin ja Reykjavíkin välillä on tosin merenalainen tunneli. Etelämmäs tullessa sää muuttui aurinkoiseksi ja ruoho vihreämmäksi. Olin vain viikon poissa, mutta sinä aikana tänne oli ehtinyt tulla kevät! Ruoho vihersi, merivesi oli turkoosinsinistä, aurinko häikäisi, puissa oli lehdet! Uskomattoman kaunista. Koko matkan katselin The Wolf of Wall Streetiä tietokoneella, eikä kontrasti ulkomaailmaan olisi voinut varmaan olla suurempi.

Eilen illalla näin vielä Hafdísia, Gyðaa ja Helgaa. Käytiin syömässä ja ajeltiin vähän ympäri Reykjavíkiä. On tämä kaunis kaupunki. Eilinen ilta oli myös verrattaen lämmin ja kaunis.

Tänään olemme edelleen täällä saaneet nauttia keväisen lämpimästä ja aurinkoisesta säästä. Lähdin samassa varustuksessa kuin aina, villapaita ja nahkatakki, ja hyvänen aika, että tuli KUUMA! Kävin ostamassa parit lahjat Färsaarille Suomi PRKL! -kaupasta Laugavegurillä, söin lounasta ja join maailman parasta lattea Mál og Menning -kirjakaupan yläkerrassa sijaitsevassa Súfistinn-kahvilassa ja suuntasin vielä viimeisen kerran Laugardalslaugiin uimaan. Kun oli ylimääräisiä bussilippujakin. Lämpömittari näytti Laugardalslaugissä +12°C, sieltä pois päin tullessa jopa +15°C! Helle! Joskaan en sentään ihan kokenut, että olisi niin lämmintä, että voisi uimapuvussa ottaa aurinkoa, toisin kuin paikalliset näyttivät ajattelevan. Oli silti mahtavaa lillua lämpimässä vedessä ja antaa auringon lämmittää kasvoja. Laugardalslaugin erikoisuus on 40-asteinen merivesiallas. Suhasin sen ja 38-asteisen altaan väliä. Lämpimiä altaita on aina 44 asteeseen asti, mutta tuo 40°C on oman sietokykyni rajoilla. Ihanaa! Kävin vielä syömässä jäätelöä Skólavörðustígurillä sijaitsevassa Eldur og ís -kahvilassa. Sen jälkeen olen notkunut täällä mainiolla Kex-hostellilla. Jossa tosin oli likainen pyyhe, koska pesukone on rikki ja jättää liinavaatteisiin tahroja, ja aamulla ei ollut lämmintä vettäkään. Mutta muuten tämä on oikein hauska paikka!

Jälkiruokaa

Satamasta

Hafdís, Gyða ja Helga

Aurinkoa ja vihreyttä Reykjavíkissä

Suomi PRKL! -kaupasta ostettu Fazerin sininen <3

Kexistä

Näihin kuviin ja tunnelmiin Islanti kiittää ja kuittaa. Jonkinlainen matkaraportti lienee vielä tiedossa: huomenna lennän Egilsstaðiriin, sieltä keskiviikkoaamuna Seyðisfjörðuriin, sieltä illalla laivalla kohti Färsaaria. Hullua, miten nopeasti aika menee, mutta todella alkaa olla lähdön hetki.

Nothing's gonna change my love for you

Olen niin iloinen, että lähdin sieltä tilalta. Olin jo siinä pisteessä, etten enää innostunut koko Islannista maana lainkaan. Mutta täällä matkustellessa ja kierrellessä on taas muistanut, miksi tähän maahan silloin viisitoista vuotta sitten niin kovasti tykästyin.

Vierailija numero en muista kuinka monta kävi Suomesta. Tuli torstaina, lähti maanantaiaamuna. Vuokrasimme auton. Ihan viime tippaan jäi se autonvuokraus, koska majatalossa, jossa asuimme, piti olla nettisivujen mukaan autovuokraamo, mutta ei siellä ollutkaan vielä, se heppu oli vasta sitä aloittelemassa. No. Soitin ja varasin sitten netin kautta ihan edellisenä iltana. Piti olla jokin keskikokoinen auto, no, saimme ihkauuden Toyota Avensis -farmariauton. Ihan kiva, mutta ei me ihan noin isoa autoa olisi tarvittu, eikä ihan lähes ajamatonta. Ihan mukava autohan tuo kyllä oli ajella.

Perjantaina suuntasimme Sólhestarille. Saimme tehdä päiväretken, ja vihdoin se uusikin tyttö pääsi mukaan. Pysähdyimme Hveragerdin tallialueelle, jossa näimme myös Sólmundurin puuhastelemassa. Hän kysyi, aiommeko ratsastaa ylös Reykjadaluriin asti. Minä ihmettelin, että voiko sinne edes ratsastaa tähän aikaan vuodesta! No kyllä voi. Siinä sitten väännettiin ja käännettiin ja jahkailtiin monelta kantilta, mennäkö vaiko eikö. No, menimme. Kvíka, alias Uusi Punainen, jolla ensimmäisenkin Reykjadalurin-retken tein, oli melkoisen menevä ja vaikeasti pidäteltävä koko matkan vuoren juurelle. Sain oikeasti nojata ohjiin koko painollani, että se reagoi pidätteeseen. Uskomatonta, että hevosia koulutetaan tällä tavalla! Eikä tuo ole ainoa laatuaan. Mutta vuoren rinnettä kun lähdettiin kapuamaan, Kvíka rauhoittui ja järkevöityi. Ihan kuin se olisi kaivannut aivotyöskentelyä, tuolla ylhäällä hevosten täytyy oikeasti miettiä, mihin ne jalkansa asettavat. Perillä päästimme hevoset piehtaroimaan, voi sitä onnen määrää!

Alas tullessa sitten sattui ja tapahtui. Kun alkoi hissuksiin sadella, päätin, että laitan sadetakin päälle. Oli hyvä idea, että puen sadetakin päälle hevosen selässä istuen. Melina piti siitä kyllä kiinni, mutta sehän sitten sekosi ihan kunnolla. Ihme ja kumma, Melina sai pidettyä siitä kiinni, eikä se lähtenyt taivaan tuuliin lentoon, mutta tyttöparan sormet olivat kyllä kovilla. Tulin sitten suosiolla alas selästä ja puin sadetakin maassa päälle. Seuraava kohtaus tuli, kun menimme kohdasta, jossa on vähän lunta. Ainoa lumiläikkä koko matkalla. Stúlka onnistui jotenkin kompuroimaan siinä ja kaatumaan, ja Melina tuli siinä rytäkässä alas selästä. Onneksi ei käynyt kuinkaan, mutta Stúlka siinä sitten lähti hissuksiin jolkottelemaan polkua alas. Kvíkahan sekosi tästä ihan täysin ja olisi varmaan lähtenyt täyttä laukkaa perään, ellei Melina olisi onnistunut pitämään siitä sen verran kiinni, että pääsin alas selästä. Se oli ihan pasmat sekaisin koko hevonen. Joku vastaan tullut turisti otti Stúlkan sitten kiinni hetken matkan päästä, Melina saatiin takaisin selkään, mutta minä taluttelin Kvíkaa vielä hetken matkaa. Se ei meinannut paikallaan taas pysyä, kun yritin selkään. Lopulta menin takaisin selkään, ja loppumatka meni sen suuremmitta kommeluksitta. Sólmundur oli kyllä sanonut tulevansa hakemaan meitä autolla ja traikulla jos vain on kotona, mutta ei se sitten ehtinytkään tulla. No, väsyneinä päätimme, että laukkaamme koko matkan takaiisn kotiin. No, ei se oikeasti ollut suunnitelmissa, mutta joka kerta, kun yritimme hiljentää, hevoset päätyivät taas laukkaamaan. Kaikki muut taisivat olla aika puhki, mutta Kvíka oli vain hiestä läpimärkä, mutta muuten se ei edes ollut kovin kauheasti hengästynyt.

Emi ja Dröfn

Yksi sininen ja yksi ruskea silmä

Kvíka kipuamassa ylös

Kuilun partaalla

Reykjadalur, savujen laakso

Stúlka ja Kvíka

Varmá (joka tässä kohtaa on kylmä, mutta joen penkat ovat kuumat?!)

Melina ja Stúlka

Hikinen Kvíka takaisin kotipihassa

Perjantaina suuntasimme Snæfellsnesiin. Ikinä ennen en ollut tuossa niemenkärjessä käynyt, joten ilolla sinne suuntasin. Olin nähnyt Minervan ja Kaisan reissusta upeita kuvia. Melko aikaisessa vaiheessa sain peruutettua auton sillä lailla mutaan, ettei se lähtenytkään enää irti siitä. No, ei muuta kuin läheiselle talolle apua pyytämään. Sieltä tuli neljä nuorta miestä innoissaan auttamaan. Kertoivat olevansa paikallisesta AA-kerhosta, yrittämässä olla viikonlopun selvin päin! Olivat oikein huvittuneita ja iloisia, nauroimme porukalla, kaksi naista ja auto.

Tämän jälkeen jossain kohtaa tuli kammottava vessahätä, ja pysähdyimme paikkaan, joka mainosti olevansa hevostila, ravintola ja majatalo. Ketään ei näkynyt, mutta vessaan pääsin. Olimme jo pois lähdössä, kun nainen tuli kyselemään, voiko auttaa meitä jotenkin. Juttelimme siinä pitkät pätkät, kahvitkin nainen tarjosi, antoi alueen kartan ja suositteli, missä kannattaa pysähtyä. Naisella oli hevostila, satakunta hevosta, kaipasi työntekijää ja olisi palkannut minut siltä seisomalta. No, taidan olla saanut tarpeeksi hevostilalla työskentelystä tässä kohtaa. Mutta olipa ystävällinen nainen! Taas yksi osoitus islantilaisten ystävällisyydestä.

Kymmenen tuntia ajelin tuona perjantaina, keskellä toinen toistaan upeampia maisemia. Tajusin taas, kuinka valtava maa Islanti onkaan, siis pinta-alaltaan. Ei toki Suomen kokoinen, mutta silti. Sääolosuhteet ovat vielä astetta haasteellisemmat kuin Suomessa, joskin viime viikonloppuna sää todella suosi. Tuulta ei ollut nimeksikään, aurinko helotti kirkkaalta taivaalta.

Sunnuntaina ajelimme katsomaan etelärannikon vesiputouksia Seljalandsfossia ja Skógafossia. Víkiin asti ajamiseen ei aika ikävä kyllä riittänyt. Tuollahan olin viimeksi viikkoa aiemmin, mutta Seljalandsfossilla oli niin liukasta, että sen taakse ei päässyt kävelemään. Mutta nyt! Vesiputouksen takana on upeaa kävellä.

Majapaikka Reykjavikissä

Ninni ja patsas Reykjavikissä

Búðarkirkja

Hellnarkirkja

Hellnar

Þúfubjarg - täällä itse paholainen heittäytyi mereen ja kuoli.
Kuva ei tee oikeutta, mutta suora pudotus kallioilta alas mereen.
Linnut lensivät alapuolella. Vaikuttava näky.

Ajelemassa Snæfellsnesissä

Färsaarimaista maisemaa Snæfellsnesissä

Kahvila matkan varrella

Reykjavikin majapaikasta

Seljalandsfoss

Vesiputouksen takana

Taas vähän färsaarimaista maisemaa

Skógafoss, Islannin kauneimmaksi tituleerattu vesiputous

Meren rantaa Stokkseyrissä

Maanantaina otin ja lähdin Akuryeriin aamubussilla. Majapaikka oli sama kuin helmikuussa: Guest House Sólgarðar. Sain saman huoneen kuin viimeksi, ja vieläpä 2000 kruunua halvennusta! Tiistaina päivällä tapasin Ulrican, johon tutustuin Eivørin konsertissa viime kerralla. Ulrica oli juuri viisi viikkoa aiemmin saanut lapsen, pieni poika. Käytiin kahvilla. Keskiviikkona minut haettiin aamulla heidän luokseen kylään, ihana paikka! Husky-koiria, talo meren rannalla Akureyrin tuntumassa. Tänne päin suuntaaville voin mainostaa Inspiration Icelandiä. Upea paikka! Iltapäivällä Marta ja Addi hakivat minut tänne maalle, ja täällä nyt sitten on tarkoitukseni viipyä sunnuntaihin asti. Tässähän nämä viimeiset päivät Islannissa kuluvat. Uskomatonta, miten aika menee nopeasti, ja miten se aina tuntuu loppuvan kesken, vaikka kuinka pitkään olisi ollut jossain. Tuntuu, ettei ehdi millään tehdä kaikkea. Länsivuonotkin jäivät näkemättä, mutta se jääköön seuraavaan kertaan.

Taidetta huoltoaseman vessan seinässä

Bussimatkustaminen <3

Bökud epli -skyr <3

Minerva-niminen vene Akureyrissä

Akureyri

Kukkaloistoa

Akureyrin uimahalli

Ikkunan takana

Tällaisen rannan vieressä voisin minäkin asua, ei haittaisi

Pitkät kalsarit tulivat tarpeeseen!

Aivan järjettömän hienoja koiria!

<3

Possu, jota sain ruokkia

Lammaksia