 |
| Noin kahdeksan laukkakilometrin jälkeen taukoa pitämässä |
 |
| Jos haluat laumasta hevosen, aja ne ensin kaikki pienempään tilaan. Sitten pyydystä sieltä haluttu hevonen. Tässä kohtaa minun olisi taas pitänyt osata lukea ajatuksia, sain moitteita, kun en tiennyt, mitä hevosta pyydystimme. |
Kiinnostaisi kauheasti tietää, miten täällä on aiemmin toimittu ulkomaalaisten työntekijöiden kanssa. Niitä kun on täällä ollut, useampikin Suomesta. Kaikki toki minua paljon nuorempia... Mutta sitä enemmän ihmettelen. Eikö ollut alunperinkin tiedossa, että en osaa islantia kuin ihan vähän? Eikö ollut alunperinkin tiedossa, että en ole koskaan ollut hevosalalla töissä? Tuntuu, että ongelma on se, että minä haluan muutakin elämää kuin hevoset. Mutta luulisi, että sekin olisi ollut ihan selvää - kai minulla kolmeenkymmeneenkahteen ikävuoteen mennessä jo olisi oma hevostila, tai vähintäänkin olisin hevosalalla töissä, jos se olisi tarkoitus?
Aamuinen ratsastus oli todella hauska, ja kai se oli sen arvoista, että jäin tänne viikonlopuksi. Mutta mikä ihme siinä on, ettei perhekään halua liikkua tilaltaan yhtään minnekään? Ja miten voi olla, että tuntuu, että vaadin heidän mielestään liikoja, kun haluaisin päästä käymään kylillä, edes lähettämään yhden syntymäpäiväkortin Färsaarille? Sitä kysyin jo muutama päivä sitten, mutta vastaukseksi sain tylyä mutinaa.
Laitan loppuun vielä muutaman kuvan.
 |
| Tässä kuivuu lampaan kakkaa. Sitä poltetaan ja siinä savustetaan perinteinen islantilainen lampaanlihaherkku hangikjöt. Kai sitä täytyy olla luova maassa, jossa puita ei juuri ole... |
 |
| Kävelyllä |
 |
| Seurana kävelyllä |
 |
| Talo, jossa asun |
Toi kieli tekee kyllä tosi paljon. Jotenkin ajattelin, että sulla olis sinänsä helpompaa kuin mulla, kun oot kuitenkin opiskellut sitä, mutta eipä siltä näytä.
VastaaPoistaTäällä on kanssa tuo 6-1 viikko ja tuntuu siltä, että siihen kasvaneille ei työllä ja vapaa-ajalla ole sellaista eroa. Työ on elämäntapa ja sillä sipuli. Täällä myös kysellään tarkkaan kaikesta, mitä oon käynyt porttien ulkopuolella tekemässä. Ihan kuin pystyisin istumaan kaikki päivät sisäpihalla kaikkien saatavilla koko päivän.
Ehkä se ero niissä nuoremmissa työntekijöissä on se, että ne tyytyy vähempään. Meistä vanhoista akoista paistaa katsos jo turhautuminen läpi, kun hommat ei suju, ja se kyllä näkyy, vaikka yhteistä kieltä ei oliskaan. Mä kovasti yritän olla ottamatta kaikkea henkilökohtaisesti ja näyttää iloista naamaa aina, kun vaan suinkin jaksan. Ehkä se kantaa hedelmää jossain vaiheessa.
Saisitko sä millään valkattua sieltä jotain yhtä liittolaista? Sen kautta voisi päästää hommaan sisään vähän paremmin. Turhauttavaa kyllä, varsinkin kun et pääse sieltä mihinkään ilman niitä!
(Tästä tuli näköjään essee, sorry.)
Ihanaa, kun joku jaksaa kommentoida, ja koska itsehän kirjoitan myös vähintään esseitä, tahi romaaneja, on kiva, että joku muukin jaksaa kirjoittaa sellaisia!
VastaaPoistaKieli, joo. Mun islannin opinnoista on aika kauan, ja kun ei sitä kieltä kuule koskaan missään, niin onhan se vähäkin hävinnyt, mitä joskus on oppinut. Jos oikein yritän, usein ymmärrän suunnilleen, mistä puhutaan, en toki aina. Välillä ymmärrän ihan täysin, mutta sitä tapahtuu harvoin.
Se on todella se ero niissä nuoremmissa työntekijöissä. Minä haluan mennä ja tulla, nähdä ja kokea, olen aikuinen ihminen (vaikkei kyllä aina siltä tunnu, heh). Eihän se ole näiden ihmisten syytä, että meillä on aika erilaiset intressit. Tämä on edelleen ihan mukava perhe. Tässä on nyt vain ehkä juuri se kommunikoinnin puute, ja tietysti ne kulttuurierot. Ja se, että en ole 20-vuotias enää.