Eikö kukaan voi meitä pelastaa?

Aina en ymmärrä ihmisiä. Kuten eilen. Tänne pärähti neljä amerikkalaisnaista ratsastusretkelle. Olivat lähempänä kuuttakymppiä, yhdellä oli ”bad ankle”, eikä se päässyt sitten millään omin avuin hevosen selkään. Se täti sai laiskan Stjarnan ratsastettavakseen. Stjarna todella on laiska, olen saanut hoputtamalla sitä hoputtaa silloin harvoin, kun olen sillä ratsastanut. Yksi tädeistä ilmoitti olevansa kokenut ratsastaja, halusi hyvän hevosen, joten annoin hänelle Alsælan ratsastettavaksi. Aitauksessa kaikki näytti olevan ihan ok, joten ei muuta kuin matkaan. Yritin siinä viritellä tölttiä, mutta kaikki eivät pysyneet mukana, joten odoteltiin sitten vähän takana tulevia. Lopulta luulin saaneeni kaikki tölttäämään, mutta yhtäkkiä taakse katsoessani huomasin, että yksi naisista on maassa ja Stjarna laukkaa täyttä päätä kotiin päin. No, nainen oli onneksi ok, mutta nyt hevosia oli yksi liian vähän. Täti ei myöskään päässyt minun hevoseni selkään. Soitin Sólmundurille, joka tuli hakemaan pudonneen tädin, sanoi tulevansa meitä toista kautta vastaan. No, yksi muista tädeistä sitten oli ihan kauhusta kankeana eikä enää halunnut mennä kovempaa. Kunnes jossain kohtaa sanoi, että voidaan me sittenkin mennä ihan vähän kovempaa. Tölttiä mentiin, sikäli mikäli liukkaudelta ja kivikolta pystyttiin, ja pudonnut tätikin tuli vastaan Sólmundurin kanssa. Yksi tädeistä halusi mennä Sólmundurin mukana takaisin tallille, muiden kanssa jatkettiin koko lenkki. Kaikki meni oikein hyvin, kunnes tuolla kotiin vievällä tiellä hevoset sekosivat. Ei siinä auttanut Sólmundurin ohjeet, että ratsasta sinä edellä, kun tädeiltä hevoset lähtivät lapasesta. Kaksi laukkasi/tölttäsi autotietä pitkin (!), se kokenut täti laukkasi edelläni Alsælan selässä. Huusin, että vetääkä molemmista ohjista, pysäyttäkää hevoset. Lopulta joku sai hevosensa pysäytettyä, minä pääsin kiipeämään omani selästä alas ja sain jeesattua Zettalle kuolaimet takaisin suuhun – näillä kun ei ole kiinteitä turparemmejä, ja suitsissa on vain otsapanta, ei leukahihnaa ollenkaan, niin täti oli sitten vissiin kiskonut vain toisesta ohjasta. No ei ihme, että hevonen ei pysähtynyt. Loppumatka mentiin käynnissä. Tosin Dröfn yritti vielä kotipihassakin ottaa ylimääräisen spurtin. En hiffaa, miksi Sólmundur haluaa laittaa kokemattomia aloittelijoita Dröfnin selkään, koska minun mielestäni se ei ihan aloittelijoiden hevonen ole. Ei vaikeimmasta päästä, muttei helpoinkaan. Enkä todellakaan älyä, miksi se Alsælalla ratsastanut täti sanoi ratsastaneensa ja haluavansa todella hyvän hevosen, kun näin selkeästi ei ollut. No, tädit olivat lopulta iloisia ja tyytyväisiä ja naureskelivat koko jutulle, sainpa pari tuhatta kruunua tippiäkin.


Tämä sai kuitenkin pohtimaan tämän homman järkevyyttä ja turvallisuutta. Taas kerran. Islanti on kyllä todella sinne päin -maa, mutta onko mitään järkeä lähteä tekemään kahden tunnin maastolenkkiä ihmisten kanssa, jotka eivät koskaan ennen ole istuneet hevosen selässä? Onko mitään järkeä yrittääkään mennä mitään muuta kuin käyntiä? Suuri osa tuosta meidän lenkistä on kyllä aidattua aluetta ja sen verran kivikkoista, ettei hevoset ihan sentään siellä lähde säntäilemään, kun eivät ne sentään tyhmiä eläimiä ole. Sólmundur erikseen ohjeisti minua tässä vastikään, kun tulin tänne takaisin, että menet sitten sen koko lenkin aina turistien kanssa, et tule samaa tietä takaisin. Olen nimittäin ottanut tavaksi kysyä turisteilta, haluavatko he ratsastaa tuota ykköstien vartta, vai haluavatko tulla samaa (aidattua) reittiä takaisin. Joku kun valitti TripAdvisorissa tuosta autojen vieressä ratsastamisesta. Hankalaa on myös, että jotkut aloittelijat ovat hyviä, joidenkin kanssa pystyy laukkailemaan jopa, vaikkeivät olisi ennen hevosen selässä käyneetkään. Jotkut taas hädin tuskin kestävät kyydissä käynnissä. Ja kun turistit testaavat hevosia vain hetken aitauksessa, jossa ne yleensä lähinnä seisovat paikallaan. Ja kun on yksin, niin ei todella näe, eikä pysty ihan joka välissä katsomaan, mitä siellä takana tapahtuu. No, koskaan ennen eivät ole hevoset tuolla tavalla seonneet, eikä noita turisteja kovin usein putoa (olisiko tämä ollut neljäs kerta sinä aikana, kun olen täällä ollut, ja aika monta vaellusta olen sinä aikana vetänyt). Mutta mietteliääksi vetää.


Eilen piti samoihin aikoihin noiden jenkkien kanssa tulla myös neljä islantilaista. He olivat peruneet tulonsa, tai oikeammin siirtäneet tälle päivälle. No, olin hevosia laittamassa valmiiksi, kun Sólmundur soitti, että he olivat (taas) peruneet. Ihme meininkiä!



Pääsin sitten uimaan, mikä oli kyllä kiva. Uin kilometrin verran ja liotin sen jälkeen itseäni vielä porealtaassa. Tuossa Hveragerdissä olevassa HNLFÍ (mikälie heilsustofnun onkaan) -uimahallissa on se hyvä puoli, että siellä on paitsi 50 metrin ulkoallas (näissä isoissa altaissa vesi on ”vain” 30-asteista), myös ihan poreallas, tai sellainen allas, missä on poreet yhdessä kohtaa, yhdessä kohtaa on sellaisia hierontajuttuja, ja yksi osio altaasta on ihan tavallista lämmintä vettä ilman poreita. Lisäksi on tietysti ihan tavallinen lämmin allas, jonne pääsee jo sisältä, ja altaan sisällä pääsee ulos, niin, ettei tarvitse ulkona jäätyä. Nämä kaksi ovat jotain 37-38-asteisia. Sitten on se 40-42-asteinen allas, johon en uskalla edes varvastani laittaa, kun se palaa. Tuolla siis likosin tunnin verran. En uskalla ottaa enää riskiä ja käydä suihkussa täällä kotosalla, koska perjantaina, kun sen tein, nettiyhteys lakkasi toimimasta. Puhelimella se toimii, kummallista. Sain mokkulan, joka toimii hyvin epäsäännöllisesti ja hitaasti, mutta sen avulla saa esim. blogikirjoituksensa nettiin.

Makuuhuoneen ikkunasta

Sædis on ehkä maailman ihanin. Syöpähoidoistaan huolimatta se oli
kyhännyt pienen paketin, jossa oli kivoja, vihreitä juttuja, mm. tämä perhonen,
joka pääsi sänkyni vieressä olevaan lamppuun niinikään Sædisilta saamani enkelin seuraksi.

Perus parin tunnin lenkin varrelta

Lukka & Zetta

Tuuli hiljaa henkäilee

Lauantaina kävin omine nokkineni ratsastamassa. Älyttömän kaunis sää, oli lunta, pakkasta, aurinko paistoi. Sunnuntaina uusin saksalaiskaverini Vincent halusi tulla ratsastamaan. Sää olikin sitten ihan jotain muuta, hirveä tuuli, kylmä. Se myrsky jatkuikin sitten ihan eiliseen asti. Tuuli puhalsi pahimmillaan sellaiset 26 m/s puuskissa, tuulen keskinopeus pysytteli siellä kahdenkymmenen paremmalla puolella. Eilen olin Eldhestarilla töissä olevan Lenan kanssa Reykjavikissä, ja siellä ihmettelimme kovasti, miten outoa on, kun ei tuule. Onneksi täällä meillä sentään vielä tuuli. Nyt on kyllä kummallisen hiljaista, kun on tottunut jo siihen, että talo rämisee ja vähän täriseekin tuulessa.

Olin eilen siis Lenan kanssa Reykjavíkissä. Olipa mukavaa! Kaunis sää, tyyntä. Mukavaa on, että ajelen tuohon Eldhestarille ja saan siitä ilmaisen kyydin pääkaupunkiin, niillä kun tuota trafiikkia on, kun vievät turisteja takaisin sinne. Olipa tosi hauska päivä! Kierreltiin vain, ostin Färsaarille vähän tuliaisia, juttelin pitkät pätkät Suomi PRKL-kaupan toisen omistajan kanssa, käytiin kahvilla, Thai-ravintolassa syömässä ja illalla vielä jäin katsomaan Lenan swing-tanssikurssia. Tulee täällä kotosalla istuttua ihan tarpeeksi paljon muutenkin. Tultiin siitä vielä sitten bussilla yhdessä takaisin. Rupesin eilen ihmettelemään, miten täällä Islannissa ei ole tien varressa bussipysäkkejä kuten Suomessa on. Outoa. No, kuljettaja sanoi että totta kai voi pysähtyä Eldhestarin kohdalla ja päästää meidät ulos siinä. Oli lyhyt matka kävellä, olin jättänyt pikkubussini siihen. Mahtavaa pitää Sólhestar-bussia Eldhestarin pihassa koko päivä!

Tänään kävin puolilta päivin hakemassa Lenan tänne meille ja käytiin tekemässä tuo pidempi kahden tunnin ratsastuslenkki. Sólmundur olikin juuri laittanut hevoset ulos, joten sieltä sitten saimme pyydystettyä, tai minä sain, takaisin tulleen uuden punaisen tamman, jonka selästäkin putosin joskus lokakuussa kun se kompuroi, jota en ollut sen koommin nähnyt. Ja Alsælan. Suloinen Alsæla meni Lenaa pakoon, mutta minulle pienen neuvottelun jälkeen antoi kiinni! Annoin Lenan ratsastaa Alsælalla ja kiipesin itse punaisen tamman selkään. Edellisestä kerrasta olikin aikaa! Ihana tamma sekin on. Kunnon tölttikone, en saanut sitä edes ravaamaan, vaikka pitkät pätkät menin ihan löysällä ohjalla. Ensimmäistä siltaa alittaessa se ei meinannut mennä veteen lainkaan, kun siinä oli ohut jääpeite. Kun se lopulta meni, se juoksi joen halki sillan ali. Saatiin siitä aika hyvät naurut. Toinen sillan alitus meni paremmin. Lenan kanssa tässä vielä tehtiin ruokaa, ja vein sen sitten takaisin.

Kävin toissailtana Lenan ja Lydian kanssa Selfossissa katsomassa sitä islannin kurssia, mutta se ei ollut hyvä. Olen ensinnäkin opiskellut islannin alkeet jo pariin otteeseen. Siksi toisekseen opettaja oli, joskin mukava, niin melko sekava. Tunneilla on kirja käytössä, mutta silti täti jakeli kaikenmoisia monisteita, puhui siitä sun tästä, vähän säästä, vähän viikonpäivistä, vähän ruoista, mainitsipa akkusatiivinkin (mutta ei teidän tarvi tästä vielä välittää, se sanoi) - kuinkahan moni paikalla olijoista edes tiesi, mikä on akkusatiivi? Myös kurssille osallistuakseni minun pitäisi hommata täkäläinen sosiaaliturvatunnus, kennitala, ja se vaatisi kirjojen tänne siirtämistä. En haluaisi sitä tehdä, ellei ole pakko. Maaliskuussa olisi islannin jatkokurssi, mutta tuon tädin opetustaidot eivät ihan vakuuttaneet. Sen siitä saa, kun opiskelee kieliä yliopistossa seitsemän vuotta ja sen jälkeen viisi vuotta työkseen opettaa niitä. On liikaa tuota kriittisyyttä. Jos en olisi niin laiska, opiskelisin sitä islantia täällä ihan keskenäni, kun muutenkin on niin hiljaista. No, katsellaan.

Saan vielä harmaita hiuksia tuolla pikkubussilla ajellessani. Sain sen maanantai-iltana hyvin ajettua uimahallin parkkipaikalle, mutta kun yritin sitä saada oiottua, että olisi yhtään parkkiruudussa päinkään, se lähti liukumaan ihan omia teitään. Onneksi ei ollut muita autoja lähettyvillä! Perkeleen kesärenkaat, parkkipaikka oli ihan peilikirkkaan jään peitossa. Panikoin siinä jo, miten ikinä pääsen sieltä pois, mutta onneksi Sjöfn oli töissä ja Sólmundur tulossa piakkoin sitä hakemaan. Annoin avaimet Sjöfnille ja Sólmundur oli sillä aikaa siirtänyt bussin niin, että sain sen ajettua pois. Huh! Tänään päätin sitten mennä Selfossiin uimaan, että välttyisin tältä jääkenttäparkkeeraukselta. No, Selfossissa oli ihan samanlainen jää uimahallin parkkiksella. En uskaltanut siihen ajaa, vaan pyörin ympäriinsä jäätöntä parkkipaikkaa etsien. Lopulta sain sen Krónan-nimisen kaupan parkkikselle, josta ei ole kovin pitkä kävelymatka uimahallille. Siinä ei ollut yhtään jäätä. Mä en perkele vieköön ymmärrä, miksi tuossa ei ole talvirenkaita, ja nyt, kun Sólmundur sai veljellään lainassa olleen jeeppinsä takaisin, MIKSI minun on ajettava tuolla rotiskolla, kun en todellakaan saa sitä jostain jääkenttäparkkipaikalta pois. Tässä olisi hyvä keskustelunaihe, jos muistaisin tästä joskus keskustella, kun ei tuota miestä juuri näy. Ja jos se ymmärtäisi, mitä puhun. Nyt on kuitenkin vasta tammikuu, ja huonossa lykyssä kuukausi-pari tällaista vielä edessä.

Ensimmäiset suomalaisvieraat ovat vahvistaneet tulonsa maaliskuussa. No, Paula ja Pete kävivät, mutta ne eivät yöpyneet mun luona. Sitä ennen vielä helmikuussa Akureyriin ja maaliskuun tokana viikonloppuna Färsaarille! Jeeeeeee!

Dröfnin kanssa lauantaina ratsastusretkellä. Kyltissä lukee "fangelsið Sogni",
kuulemma se on avovankila, ei-vaarallislle vangeille.

Suloinen tamma Dröfn

Laitumelta pyydystettiin hevosia, tämä sai jäädä
vielä villiintymään

Tämä reppana joutui madotettavaksi

Sólmundur ja Sjöfn hevosten kanssa. Islantilaisittain saimme kahdeksan hevosta
pyydystettyä niin, että kaksi piti lankaa aitana, että hevoset ovat mahdollisimman pienellä alueella,
yksi sitten pyydysti hevosia.

Läheisyys tuo turvaa 

Hvammsvegur

Alla Lukka. Edessä myrsky.

Auringon pilkahdus

Eldhestarin hotellin aulassa on tällainen: hevosentalja.
Enpä ole moista ennen nähnyt.

Ehkä maailman isoin (ja paras) jäätelö

Pilviä

Tärähtänyt Lena Alsælan selässä

Ykköstien varressa. Kauempana näkyy kyltti, jossa kerrotaan, että tässä avataan
"hestagarðurinn Fákasel". Elämme jännittäivä aikoja, sillä kukaan ei ilmeisesti ole ihan varma,
minkälaista toimintaa tuo pulju harjoittaa. Ei kuulemma ratsastusretkiä, vain näytöksiä, ja tavaroiden (?) myyntiä.
Kerron kun tiedän lisää!

Lempihevoseni ennen Alsælan talliin tuloa

Må solen alltid skina

Maanantaina palasin kuukauden suomettumisen jälkeen tänne Islantiin. Kerrankin pääsin katselemaan Islantia ilmasta käsin, kun ei ollut liiemmälti pilvistä, ja oli vielä valoisaa. Miten kaunis tämä maa onkaan ilmasta käsin! Suorastaan naurettavan kaunis. Suomesta tänne lennettäessä pääsee vielä vallan koko maan yli lentämään, Keflavíkin lentokenttä kun on ihan tuolla lännessä.

Sólmundurin vaimo Sjöfn oli Reykjavíkistä hakemassa. Haettiin Hveragerdistä pizzaa ja syötiin se ja juotiin oluet siinä kun tulin, molempien kanssa. Olipa herttaista! En ollut syönyt juuri mitään järkevää koko päivänä, joten olin melkoisen liikuttunut tästä. Vielä liikuttuneempi olin, kun Sjöfn kertoi käyneensä kaupassa ostamassa vähän aamupalatarpeita, etten vallan kuole. Ihania ihmisiä! Tämä talo oli siivottu perusteellisesti poissa ollessani. Sjöfn on kova täti siivoamaan. Vähän epäluuloinen fiilis, mutta toisaalta mukava, minä kun en tunnetusti ole mikään maailman innokkain siivooja. Toiseen makuuhuoneeseen oli ilmestynyt hylly, johon dvd-leffat oli laitettu, ennenhän ne olivat vain pahvilaatikossa lattialla. Eteiseen oli tullut kunnolliset kuramatot, mikä onkin tosi jees, koska eteinen on tosiaan ollut älyttömän kurainen. Kylppäri ja kaikki muukin oli puunattu viimeisen päälle.

Tiistaina lorvailin lähinnä. Eilen pääsin sitten tosi toimiin: aamusta kaksi amerikkalaisturistia, joiden kanssa laukkailtiin nousevan auringon valossa, ja iltapäivällä nelihenkinen australialaisperhe, jonka kanssa tehtiin vain lyhyt tunnin lenkki käynnissä. Aamulla ratsastin Alsælalla, iltapäivällä Fílbrúnilla. Jälkimmäinen ei taas pysynyt paikallaan kun selkään kiipesin, eikä se meinannut lähteä pikkuiselta kentältä pois ollenkaan. Sólmundur sanoi, että minun pitäisi opetella käyttämään raippaa. Olen ennenkin ratsastanut Fílbrúnilla, mutta aina ilman raippaa. Nyt se ei kyllä käyttäytynyt ollenkaan, rupesi peruuttelemaan kesken kaiken ja muuta sen sellaista, joten ehkä sitten se raippa. Tänään kävi ranskalais-kolumbialainen pariskunta heti aamusta. Eivät olleet ennen ratsastaneet, mutta niin me heidänkin kanssaan laukkailimme tuolla. Olivat superiloisia ja kiitollisia, halasivat vielä retken päätteeksi. Kolumbialaismies kiitteli erityisesti, kuinka ihanan rauhallista ja hiljaista täällä on, kun on tottunut suurkaupungin meluun ja saasteisiin. Se pisti kyllä miettimään.

Aurinko täällä on nyt paistanut kahtena päivänä peräjälkeen, tänään oli vähän pilviäkin taivaalla. Mutta mieletöntä, miten tuo sää vaikuttaa mielialaan! Pikkupakkanen ja auringonpaiste. Toki hirveä tuuli, mutta se nyt ei ole mitään uutta. Olo on kuin uudestisyntyneellä! Tämän jälkeen pitäisi sääennusteiden mukaan olla pilvisiä päiviä, mutta jotenkin tuntuu, että mikään ei ole niin paha kuin se Suomen hirvittävä harmaus ja tihkusade. Ikuinen marraskuu. En oikeasti nähnyt aurinkoa Suomen-visiitin aikana kuin ihan ohimennen!

Toki nyt, kun pitäisi näkyä ihan mielettömän upeita revontulia, taivas on kovaa vauhtia menossa pilveen. No, kaikkea ei voi saada. Näin jo tässä yhtenä yönä revontulia, kun vessasta tullessani ikkunasta ulos katsahdin, mutta ne eivät olleet kovin komeita, vain valkoisia, täällä olen aiemmin nähnyt vihreitä revontulia.

Jossain Norjan yläpuolella

Islanti

Outo luonnonilmiö

Alsæla-muru ja outo luonnonilmiö

Tärähtänyt kuva, mutta ratsastusreitin varrelle oli yllättäen
ilmestynyt hevosia. No, mikäs siinä, ratsastetaan ohi vaan!

AURINKO! 

Kissanpentu ja ötökkä

<3

Ratsastusreitin varrelta

Ljúfur