I'm just a girl, guess I'm some kind of freak

Suomessa on keskusteltu paljon ratsastajien painorajoista. Joku on kokenut tämän syrjintänäkin. Suomessa islanninhevostalleilla taitaa olla 80-90 kg painoraja. Täällä moiselle on naureskeltu, sillä Islannissa ratsastus on ennen kaikkea aikusten miesten laji. Aikuinen mies painaa helposti yli 90 kg olematta silti lihava. Mutta joku raja pitäisi tässä touhussa olla. Eilen selkään kammettiin arviolta vähintään 150-kiloinen kiinalaisnainen. Apuna oli tuoli ja Sólmundur, eikä nainen silti meinannut päästä hevosen selkään. Naisia oli kaksin kappalein, toinen osasi englantiakin, hän kertoi heidän olevan serkuksia. Toinen naisista oli todella pienikokoinen ja hoikka ja otti isommasta serkustaan kuvia ja nauroi katketakseen. Ihmettelin, että onpa siinä mukava serkku. Kuulemma hän halusi ottaa kuvia koko suvulle, että kaikki voisivat nauraa, sillä he ovat kehottaneet lihavaa serkkua laihduttamaan, mutta tämä ei halua. Öö, selvä?

No, ratsastus sujui melkoisen toivottoman oloisesti, naiset kirkuvat ja nauroivat, kun hevoset yrittivät vaeltaa omille teilleen, syömään, minne ikinä. Jossain kohtaa oli tultava alas selästä ja otettava varaohjilla toinen hevosista käteen ja toista kuolainrenkaasta kiinni ja yksinkertaisesti talutettava hevoset sellaiseen kohtaan, että uskaltaa taas yrittää oman hevosensa selkään nousemista. Sitten homma sujuikin taas melko siedettävästi. Sólmundur soitti jossain kohtaa, että hän voi tulla hakemaan isomman naisen autolla tuolta tien varresta. Näin onneksi tapahtuikin, ja onneksi kumpikaan ei halunnut jatkaa ratsastusta, sillä, kuten sanoin, he olivat melkoisen toivottomia ratsastajia. Kovin olivat tyytyväisiä ja ottivat paljon kuvia. Vähän säälitti Sindri-reppana, maailman kiltein ja kultaisin hevonen, jonka selässä tuo superiso nainen oli. Ratsastin sitten takaisin Njálalla, toisessa kädessä Sindri ja toisessa Ljúflingur. Ja sepä hauskaa oli! Jos joku olisi vuosi sitten sanonut, että tölttäilen tosta noin vaan menemään kolmen hevosen kera, olisin nauranut enkä taatusti olisi uskonut. Mutta ekaan paikkaan verrattuna, no, eihän tässä ollut mitään ongelmaa, nämä olivat kaikki aikuisia hevosia, jotka tiesivät kyllä, mitä tehdä.

Maanantaina ilmaantuivat odottamani ensimmäiset kusipäiset asiakkaat. Irlannista olivat. Sää oli aivan kammottava: aivan hirveä tuuli, vettä tuli kuin saavista kaatamalla. Naureskelin naisille, kuten aina olen ihmisille sanonut, jos on kamala sää: "I'm sorry about the weather, I didn't order this". Sitten lähdettiin liikkeelle. Toinen osoittautui aloittelijaksi, toinen oli kokenut ratsastaja. Eikö tiellä sitten tullut taas vastaan vapaana laukkaava hevoslauma. Tällä kertaa päätin ottaa tilanteen ajoissa haltuun, hyppäsin pikapikaa alas hevoseni selästä, mutta silläpä aikaa nuo molemmat ratsastajat olivat kääntyneet takaisin kotiin. Luulin jotenkin, että tarkoituksella, mutta ei. Kun lopulta saivat hevosensa pysäytettyä, seurasi hirvittävä ryöppy moitteita, kuinka olen vastuuton ja halusin vain pelastaa oman nahkani. Että juoksevaa hevosta ei saa kiinni perässä juosten. Minun olisi pitänyt olla sen aloittelijan edessä koko ajan. Totta, mutta miten voin olla hänen edessään, jos hän on minun takana, mutta päättääkin kääntyä takaisin kotiin päin? Naiset haukkuivat ja sättivät minua ja ykskantaan kieltäytyivät ratsastamasta minun kanssani. Soitin Sólmundurin paikalle, ja hän mitään sanomatta sitten veti retken omine nokkineen. Ei puolustanut minua, ei sanonut, että olen hyvä, ei sanonut turisteille, etten tehnyt mitään väärää. Eikä suostunut keskustelemaan asiasta jälkikäteen. Naiset olivat kuulemma sanoneet, että valitin säästä. Mitä ihmettä? "People are different" oli ainoa kommentti, jonka sain herra esimieheltäni tilanteeseen.

Tanskalainen Melina saapui siis kuin tilauksesta, eilen, odotettu tässä onkin. Olen lokakuusta asti pyörittänyt tätä hommaa enempi tai vähempi yksin. Tänä aamuna sitten menimme talliin, jonne Sjöfn marrsi piakkoin myös. Otimme neljä hevosta ulos karsinoista, mutta ei ollut mitään havaintoa, millaisia ratsastajia on tulossa. Meillä oli kaksi parempaa hevosta ja kaksi aloitteijahevosta. Sjöfn tuli valittamaan, että emme voi ottaa tuota ja tuota hevosta, koska ne eivät ole hyvässä kunnossa, koska ne on vasta haettu laitumelta. Että meidän pitää vaihtaa, emme voi käyttää noita kahta hevosta. Kun turistit tulivat, selvisi, etteivät he olleet ratsastaneet koskaan aiemmin. Vaihdoin siitä sitten vielä yhden hevosen. Sain Sjöfniltä moitteita, en ole ihan varma, mitä, sillä tapansa mukaan hän antoi palautteen melko lailla islanniksi. Ilmeisesti minun olisi pitänyt satuloida Melinalle ja itselleni hevoset valmiiksi. Mutta kun ei ollut mitään havaintoa, ovatko turistit hyviä vai huonoja ratsastajia?! Se olisi ensimmäinen asia, jonka kysyn, kun retki varataan. Sain myös moitteita, etten kuulemma siivoa kahvittelutilaa joka päivä. Ilmoitin kyllä siivoavani sen joka päivä. Vastaus oli "neee-hei". Selvä. Taisin ärähtää, että olen tehnyt tätä työtä lokakuusta asti yksin, enköhän osaa tämän tehdä, mutta eihän se Sjöfn ymmärtänyt.

Päivän paras oli, kun EILEN saapunut Melina meinattiin laittaa YKSIN tekemään tunnin lenkki kahden turistin kanssa. Näin paniikin tytön silmistä, yritin selittää, mistä mennään, koska me emme olleet tätä reittiä edes ratsastaneet. Vihdoin Sjöfn myöntyi, että ehkä minä kuitenkin teen lenkin yksin ja Melina jää laittamaan hevosia kuntoon - meille oli tulossa kahdeksan hengen ryhmä parin tunnin päästä. Otin maailman laiskimman Skjóna-tamman mukaan. Se on ollut pitkään laitumella, en ole nähnyt sitä muutamaan kuukauteen. Kovaa ei menty, vähäsen tölttiä, ei pitkiä pätkiä, mutta Skjóna oli ihan läkähdyksissä jo aika lyhyen ajan jälkeen. Kuvia otettaessa se meinasi mennä piehtaroimaan. Ison tien vartta ratsastaessa se vain yhtäkkiä kävi makuulle, ratsastaja putosi selästä, onneksi pehmeälle ruohikolle. Laitoin turistin Stjarnan selkään, jolla itse ratsastin, ja talutin Skjónaa vähän matkaa. Kiipesin lopulta itse sen selkään loppumatkaksi, ja se meni ihan siedettävästi, vaikka tamma oli ihan lähkähdyksissä. Olin ihan varma, että se saa sydänkohtauksen ja heittää veivinsä. Ei onneksi tehnyt niin. (Tästä saamme taas hyvän opin siitä, että oppaalla on OLTAVA helppo hevonen, tämä olisi ollut katastrofi viisivuotiaan kanssa. Onneksi se ei enää ole tallissa, ihan sama, mitä sille tapahtui, mutta eipähän ole enää minun ongelmani.)

Kävimme Melinan kanssa Selfossissa ruokakaupassa ja tulimme sen jälkeen vielä siivoamaan kahvittelutilaa. Sjöfn ilmoitti mairea hymy kasvoillaan, että on tulossa lisää ihmisiä. Samaan hengenvetoon kuitenkin kertoi, että Sólmundur vetää retken. HUH! Aloitimme työt kahdeksalta, lopetimme viideltä. Olisi mennyt lähemmäksi kahdeksaa, jos olisimme joutuneet viimeisenkin retken vetämään. Melina on ollut tosi mukava ja oppii ihan varmasti tämän homman nopeasti, pärjää varmasti aika pian jo yksinkin, ja itse voin ehkä jo jättää pikkuhiljaa hyvästit Sólhestarille. Olen ollut täällä ihan vähän liian kauan yksin, ja nyt todella alkaa riittää. Moitteita, kehuja ei koskaan. Sanoi Sólmundur pari viikkoa sitten turisteille, että "Leena go with you, she's the best guide in the world".

Tukkajumala

Sataa, sataa ropisee

Stjarnan selässä

Kuka täällä on ollut ryyppäämässä? Ei ainakaan Kaisa ja Minerva, eeeeeei.... ;)

Selfie peilin kautta tallissa: pöydällä, kissa sylissä

Auton ikkunasta, matkalla Selfossista kotiin ykköstiellä

Vasemmalta oikealle: Sindri, Njála, Ljúflingur

Ihana Njála

Seitsemän miestä, yksi nainen, erikoinen ryhmä ratsailla

Maisemaa keittiön ikkunasta

Puhdistamisen tarkoituksena on edistää hevosen ihon toimintaa ja täten parantaa yleisvointia

Facebook-kirjoittelun innoittamana ajattelin kirjoittaa muutaman rivin hevosen käsittelystä ja siihen liittyvistä kulttuurieroista.

Muutama on tullut kirjoitusteni perusteella siihen lopputulokseen, että meillä on villejä hevosia. Sehän ei suinkaan pidä paikkaansa. Suurin osa meidän hevosistamme on säyseitä ja kilttejä. Yksikään ei pure tai potki, paitsi Ljúflingur potkii, jos sen takana ratsastaa. Meillä on todella tasaisia hevosia, ja kaikki tölttäävät, jotkut helpommin kuin toiset. Jostain syystä moni turisti ei vain usko, että ohjat on pidettävä tiukalla, jotta hevonen tölttäisi.

Mutta sitten on näitä vähän parempia hevosia. Tuntuu, etttä hyvä islanninhevonen on nopea, sähäkkä ja suorastaan räjähdysherkkä. Ja minun mielestäni kovasuinen, mutta minä olenkin tottunut ratsastamaan löysillä ohjilla, joten en ole paras mahdollinen ihminen sanomaan. Näitä hevosia meillä on kuitenkin melko vähän.

Moni vaikuttaisi olevan sitä mieltä, että on vain kaksi ääripäätä: joko tämä islantilainen villin lännen meininki, tai sitten suomalainen hevoset sadan loimen alla pumpuliin käärittynä -meininki. Täkäläisessä hevosenkäsittelyssä on paljon hyvää. Hevoset ovat aina ulkona, aina laumassa, isoilla laitumilla, tilaa on. Niitä ei turhaan paapota, eikä niiltä kysellä, menisitkö ja tekisitkö, vaan ne menevät ja tekevät. Nämä hevoset ovat uskomattoman varmajalkaisia, varmoja muutenkin, eivät säiky turhia. Mutta kyllä vaan 5-vuotiasta hevosta voisi kouluttaa vähän ennen kuin se laitetaan paikkaan, jossa olisi tarkoitus turistien ratsastaa. Niin kauan kuin minä olen täällä, kyllä tasan pidän huolen, ettei turistia laiteta 5-vuotiaan selkään. Karsinoita ei putsata ollenkaan joka paikassa päivittäin, vaan muutaman kerran vuodessa, minkä kyllä kuivikkeiden (tai niiden puuttumisen) valossa ymmärtää, mutta kyllä vaan meidän tallissa haisee pahalta. Hevosia ei harjata, niiden kanssa ei puuhastella, mikään ei ole niin justiinsa. Hevoset sidotaan kuolaimista kiinni (pari vetopaniikkikohtausta on tullut, hevoset ovat joka kerta lopulta päässeet itse suitsistaan eroon, mikä on kyllä ihan hyvä). Hevosia ulkoilutetaan niin, että ne juoksevat vapaana laumana, niitä ajetaan takaa autolla tai ratsain. Tämäkin on muuten ihan se ja sama, mutta kun tiellä tulee vastaan parikymmentä vapaana juoksevaa hevosta ja toista kertaa elämässään hevosen selässä istuvan turistin hevonen lähtee täyttä laukkaa niiden perään, niin siitä on nauru kaukana. Tämäkin tapaus onneksi päättyi onnellisesti, tyttö sai hevosensa pysäytettyä ja käännettyä takaisin, aivan mahtava suoritus kokemattomalta. Olenpa kuullut, että joku oli ajanut ihan hevoskolarin tuossa ykköstiellä, kun siinä oli lauma vapaana juoksevia hevosia.

Yksinkertaisesti sanoisin, että täällä on liikaa hevosia. Niitä on tiettävästi noin sata tuhatta kolmea sataa tuhatta ihmistä kohti, aikamoinen määrä. Hevoslaumat ovat suuria, ja pohjoisessa ajellessamme tien varressa oli hevosia - jos ne säntäisivät tielle, ei olisi kovin kivaa. Hevosten pitäminen on monelle vain tapa: kun on aina ollut hevosia, niitä pidetään yhä, vaikkei kukaan niillä mitään tee. Ne elävät puolivilleinä ja vapaina. (Tällaisia hevosia ei tietenkään käytetä turistiratsastusbisneksessä.)

En halua mitenkään mustamaalata islantilaista hevoskulttuuria, sillä tässä on paljon hyvää, ja olen oppinut paljon uusia juttuja, mutta ei kaikkea voi laittaa kulttuurierojen syyksi. Kyllä jossain vaiheessa niitä tapoja on alettava pikkuhiljaa muuttaa, sillä esim. nuorten hevosten koulutus tehdään sen ensimmäisen paikan perusteella samoilla metodeilla kuin varmaan sata vuotta sitten. Raakaa voimaa, niin minulle sanottiin. (Tämäkin oli taas tietysti vain tuo yksi paikka, eivätkä tietenkään kaikki tee noin.)

Täällä minulla käynnistyy viimeinen viikko yksin tässä tilalla. Melina Tanskasta tulee perjantaina. On ollut ihanaa saada asua yksin, mutta hevosten kanssa kyllä mieluusti otan apukädet vastaan. Viime torstaina olin kahdeksisen tuntia töissä, joista kuusi ratsailla. Syömättä lounasta. Olin aivan kuollut ja lähes pyörtymäisilläni, kun pääsin takaisin sisään illalla. Torstaina kävi pari suomalaisturistia, jotka olivat hyviä ratsastajia, mutta sitten heidän kanssaan täytyi laittaa kokematon kiinalaisnainen, joka ei osannut käytännössä sanaakaan englantia. Joskus käy näin, ja se harmittaa valtavasti, koska tämän paikan etu on ehdottomasti pienet ryhmät ja se, että kokeneempien kanssa voidaan painella kovaa. Tuon kiinalaisen hevonen vielä yritti muutamaan otteeseen kääntyä takaisin kotiin, ja yritä siinä sitten kertoa, mitä pitää tehdä, kun toinen ei osaa kieltä lainkaan.

Viikonlopun kinusin vapaaksi. Täällä on vain otettava ja lähdettävä, jos haluaa lähteä. Jos kysyn, voinko lähteä, vastaus on "we can talk about it", ja itse asiassa se oli vastaus nytkin, kun sanoin, että lähden. Olimme Ninnin kanssa Reykjavikin kuuluisassa yöelämässä, joka oli kyllä tällä kertaa varsin hiljainen, kuulemma. Saimme silti jotenkin illan venähtämään aamuneljään asti, kävimme pari tuntia hostellissa nukkumassa ja sitten koomailimme ympäri kaupunkia. Olipa kyllä näppärää, kun oltiin autolla liikkeellä!

Torstaiaamun ensimmäinen retki: koskematonta lunta. Ja paljon.

Välillä hevoset kahlasivat polvia myöten lumessa

Selfie hevosen selässä :)

Iltapäivään mennessä lumi oli sulanut jo näin paljon.
Islanti <3 Vaihtelevat säät <3

Viisivuotias söpöliini (joka ei osannut juoksuttaessa mennä toiseen suuntaan
lainkaan vaan rupesi hyppimään pystyyn).

Lauantaina Reykjavikiin päin mennessä: tämä on tie, joka johtaa
Reykjavikiin, tuosta vuoren päältä, ja todella huonolla säällä se suljetaan.

Parkkeerausta islantilaisittain Kringlanin parkkiksella

Olen ihmetellyt näitä neonvärisiä lankoja. Kai niitä joku ostaa,
kun niitä kaikkialla myydäänkin?!

Thrir frakkar ja hieno KALAKELLO, tuollaisen minäkin
voisin ottaa seinälleni!

Ninni pyysi lisää bearnaise-kastiketta ja saikin sitä MELKO reilusti!

Hattuja sovittamassa, Ninni

Hattuja sovittamassa, minä

Hieno vessa, paikan nimeä en muista, mutta jossain
reykjavikiläisessä ravintolassa

Baileys coffee ja mojito, ja mitään ei oltu otettu tässä kohtaa, kun kuva on
näin hirveän tarkka!

Tyhjää on

Kuva ei tee oikeutta, mutta kaunis talo Reykjavikissä

Takaisin päin tullessa eilen oli sitten tällainen sää.

Immer vorwärts, Schritt um Schritt

Olen saanut kiitosta siitä, että olen helppo työntekijä. Teen työni ja häviän. En vaadi paljoa. Vapaapäiviä olen saanut silloin tällöin, nyt kevätpuolella kokonaisen viikon Akureyrin-matkaa varten, ja viime viikonloppuna piipahdin Färsaarilla. (Oli aivan ihana reissu, ja mikä parasta, Sædis on nyt parantunut syövästään.)

Käväisin eilen Reykjavikissä. Koko päivää en suinkaan saanut vapaaksi, mutta sen verran joustettiin, että Sólmundur itse veti päivän viimeisen maaston, minä vedin kaksi ensimmäistä. Aamulla olin laittanut hevosia kuntoon ennen kuin vein Minervan ja Kaisan Hveragerðiin - he olivat vuokranneet Reykjavikistä auton muutamaksi päiväksi, ja tarvitsivat kyydin bussipysäkille. Kun tulin takaisin, turistit olivat jo selässä, mutta minun hevoseni oli vaihdettu. Minut laitettiin uuden, VIISIVUOTIAAN ruunan selkään. Reppana sai jo slaagin, kun tartuin satulaan mennäkseni selkään, uuden, kun Sólmundur päästi ohjista irti, ja seuraavan, kun Sólmundur ojensi minulle raippaa - jostain syystä hän haluaa, että pidän aina raippaa kädessä, vaikka itse en mieluusti sitä tekisi. Ratsastajina oli onneksi kaksi saksalaista, jotka ovat ratsastaneet paljon, ja joilla on omia islanninhevosia. He olivat ymmärtäväisiä, ratsastipa toinen heistä ensin, koska viisivuotiaani sai muutamankin sätkyn menomatkalla. Se mm. hyppäsi ojan yli ja meni asfalttitielle riekkumaan. Takaisin tultiin sitten sen yhden turistin perässä. En uskaltanut tehdä normaalia lenkkiä, vaan ratsastettiin metsään ja käännyttiin takaisin, koska eihän noin kokemattoman hevosen kanssa VOI mennä mistään joesta sillan ali ja autotien viertä. Mitä, jos olisin pudonnut sen selästä jokeen? Mitä, jos se olisi tehnyt sivuloikan isolle autotielle? Yritin takaisin tullessa selittää, että ei näin nuorta hevosta voi täällä pitää, mutta se jäi yritykseksi. Sólmundur sanoi, että ehkä se oppii, jos sitä käytetään enemmän. Viisivuotias islanninhevonen on TODELLA nuori, ei edes täyteen mittaansa kasvanut vielä, eikä sillä todellakaan tehdä mitään parin tunnin vaelluksia, saati sitten viiden-kuuden tunnin päiväretkiä.

Pummin kahdelta turistilta kyydin Reykjavikiin eilen. Tänään asioita miettiessäni tulin siihen lopputulokseen, että minun joustavuuteni ja kiltteyteni rajat on saavutettu juuri NYT. Olen joustanut ja joustanut, olen tehnyt kaiken, mitä pitää ja enemmänkin, ilman vapaapäiviä, ollut aina puhelinsoiton päässä, istunut yksin kotona kun ei ole muuta tekemistä, jos ei ole ollut autoa käytössä. Minulla ei ole ollut juuri mitään sosiaalista elämää, tai mitään muutakaan elämää täällä. Mutta nyt alkaa riittää. Minulle EI enää soiteta, että 25 ihmistä on tulossa ratsastamaan NYT, ja sitten viiden minuutin päästä, että hei, eivät ne tulekaan. (Näin kävi tässä muutama päivä sitten. Meillä ei edes ole 25 hevosta tallissa.) Jos joku haluaa elää elämäänsä tällä tavalla, se ei ole minulta pois, mutta minä en kykene tähän enää. Jos tanskalainen Melina ei olisi tulossa jo vajaan kahden viikon päästä, olisi kova kiusaus ottaa ja häipyä. No, vajaa kaksi kuukautta tätä jäljellä enää, kyllä sen jaksaa, ja tosiaan se Melina tulee jo ihan pian. Ehdoton plussa on kuitenkin kivat ihmiset, joita täällä käy ratsastamassa. Vaikka olisi kuinka käärmeissään tuolle yhdelle hullulle islantilaiselle, niin turistien kanssa sitä jotenkin sulaa, täällä käy poikkeuksellisen kivoja ihmisiä ratsastamassa.

Nyt jatkan laiskan sunnuntain viettämistä ja toivon, että jonain aamuna vielä saisin nukkua niin pitkään kuin huvittaa. Nyt on lähes joka aamu ollut retkiä vedettävänä klo yhdeksästä alkaen. Ja ensi lauantaina tasan aion mennä tapaamaan muita täällä asuvia suomalaisia Reykjavikiin. Sanoi Sólmundur siihen mitä tahansa.

Atlantic Airways <3

Pilvien päällä

Yksi maailamn kauneimpia paikkoja: Gøta (ja myrskyävä meri)

Färsaarten lippu Tinganesillä Tórshavnissa

Gøtan ranta

Gøta by night (voisin tuijottaa tätä maisemaa ikuisesti)

Koti (vielä pari kuukautta)

Parkkeerausta á la minä

Gammur ja karvanlähtö

Gammur on nokkela ja osaa ottaa itse suitset pois päästään

Stúlka piehtaroi rankan lenkin jälkeen

Söpöliini 5-vuotias pikkupoika

Hummani hei

Kuten olen jo niin monta kertaa aiemmin todennut, täkäläinen hevosten käsittely poikkeaa valtavasti siitä, mihin olen Suomessa tottunut.

Karsinoita ei putsata päivittäin, vaan sinne kerätään patjaa, joka sitten siivotaan muutaman kuukauden välein kokonaan pois. Ihmettelin tätä käytäntöä, kunnes tajusin, että eihän tässä maassa yksinkertaisesti ole kuiviketta. Puru, turve, ihan kaikki on tuontitavaraa ja hirveän kallista. Meilläkin purua on, ja sitä laitetaan aina silloin tällöin muutama lapiollinen karsinaan. Joillakin talleilla karsinat siivotaan ihan päivittäin, mutta tämä lienee harvinaista.

Meillä hevoset talutetaan kaikkialle suitsilla, ja ne myös laitetaan suitsista kiinni kaikkialle. Minulle kun on aina opetettu, ettei hevosta missään nimessä sidota koskaan ohjista minnekään. Edellisessä paikassa sidottiin myös naruriimusta kiinni, mikä on, jos mahdollista, vielä hurjempaa, sillä naruriimu ei anna periksi, se ei hajoa, joten jos hevonen saa vetopaniikin, seuraukset voivat olla melko ikävät. En ymmärrä, miksei islanninhevosilla käytettävissä suitsissa (ilmeisesti Suomessakaan) ole leukahihnaa. Otsapanta löytyy. Turparemmi on erillinen. Koskaan ennen en ole nähnyt, että hevonen pääsee suitsistaan eroon noin vaan. Täällä sitä tapahtuu tuon tuostakin. Meillä on myös tällä hetkellä tallissa kaksi hevosta, jotka vain hiukan hinkkaavat päätään johonkin (puomiin, karsinan oveen) ja kas, yhtäkkiiä hevonen on villi ja vapaa. Yksi hevonen kiskoi, ei mitenkään paniikinomaisesti edes, kunnes suitset luiskahtivat päästä. Yksi hevonen teki saman, kun olin taluttamassa sitä, ja neljää muuta hevosta.

Eläinlääkäristä en ole täällä vielä kuullutkaan. Edellisessä paikassa tilan isäntä hoiti itse raspaukset, piikitykset ja kengitykset. Täällä Sólmundur ainakin kengittää itse, luultavasti myös raspaa. Edellisessä paikassa jo totesin, että eläinlääkäri on ihan hyvä keksintö, kun yhden hermoheikon nuoren hevosen piikittämiseen tarvittiin kolme ihmistä: kaksi pitämään sitä kiinni, yksi piikittämään. Eikä se sittenkään ensimmäisellä kerralla onnistunut. Kaiken kaikkiaan tuntuu, että hevosia pidetään täällä vähän kuin karjaa. Islantilaisittain tämä meidän n. 45 hevosen talli (Sólmundur on klipannut hevosille numerot kylkeen, ei taida itsekään tietää, kuinka monta hevosta omistaa) on pieni. Naapurissa on se Eldhestar, jossa on kolmisen sataa hevosta. Kaiken kaikkiaan Islannissa sanotaan olevan sata tuhatta hevosta. Ja ihmisiä on vain se 300 000. Aikamoinen määrä hevosia! Moni turisti kysyy, onko täällä villihevosia. No ei, ei varsinaisesti, mutta kyllä täällä sellaisia puolivillejä on, jotka joku omistaa, mutta joilla kukaan ei mitään tee. Pohjoisessa Martan ja Addin luonakin käydessäni tiedustelin tätä asiaa. Heilläkin on hevosia, muttei niillä kukaan ratsasta. Kuulemma Addi on aiemmin kasvattanut ja myynyt hevosia, mutta ei enää pysty ratsastamaan. Mutta hevosia silti on. Jossain siellä ne pyörivät, kai niille joku heinäpaali eteen viedään näin talvella, mutta muuten en usko, että niistä sen kummemmin huolehditaan.

Heinähän täällä meillä on myös mielenkiintoinen juttu. Välillä se on lämmintä, välillä jopa homeessa, mutta ei haittaa. Silti sitä syötetään hevosille. Kuulemma lampaille pitää olla parempaa heinää. Miksi, sitä en tiedä.

On kiinnostavaa, että islanninhevosista moni ajattelee, että niillä pystyy ratsastamaan ihan kuka tahansa. Toissapäivänäkin meillä kävi neljän aloittelijan ryhmä, jotka saivat tallin helpoimmat ja laiskimmat hevoset alleen. Hevoset meinasivat kääntyä takaisin kotiin useamman kerran, menipä yksi portin läpi ratsastaja selässään. Ihme kyllä tuo vieterillä oleva rautalankaportti aukesi viime tipassa, kun ratsastaja alkoi olla jo kaksin kerroin hevosen selässä. Yritimme sitten vielä ravata/töltätä vähän, mutta kun ratsastajat selässä eivät tehneet mitään, niin eihän siitä oikein mitään tullut.

Olen monesti miettinyt, muuttuuko tämä joskus, saako Islantiin joskus tuoda jotain muitakin hevosia. Erilaisia mielipiteitä olen kuullut. Osa on sitä mieltä, että ehdottomasti ei, että tämä on meidän oma rotumme ja me olemme ylpeitä siitä, emme me edes haluaisi muita hevosia tänne. Osa on sitä mieltä, että täytyyhän sen joskus muuttua. Sellaisenkin mielipiteen kuulin, että jos tänne saisi tuoda muunrotuisia hevosia, islantilaiset unohtaisivat koko islanninhevoset, he ovat niin kunnianhimoista porukkaa, että rupeaisivat sitten tekemään täysillä jotain ihan muuta. Mene ja tiedä. Joka tapauksessa hevosia on tässä maassa liikaa.

Helposti Sólmundur taluttaa viittä hevosta kerralla.

Näin ne hevoset lastataan, keskellä tietä.

Tällaiset kaviot oli yhdellä hevosella.

En ymmärrä, miten se edes pääsee kävelemään näillä räpylöillä!

Kengitysseppä on hyvä keksintö.

Tämän näköinen kavio oli alta päin katsottuna. Ei näin.

Stjarna on hevonen nro 14 ja Ljúflingur nro 13.

Näin hevosia siirretään paikasta toiseen. Isommilla laitumilla
ratsain hevosia takaa ajamalla.

Tähän puomiin hevoset kiinnitetään kuolaimista, ohjissa on
pikalukot. Hevonen on kiinni niin kauan kunnes ratsastaja on
selässä ja jalustimet sopivan pituiset, nämä eivät pysy paikallaan
kun selkään kiipeää tai kun jalustimia säätää.
Tuulen tuiverruksessa Njála.

Melkein metsä

Minä, Háfeti, ranskalaisturistit ja Gammur melkein metsässä

In the shadows

Nämä hevoset tulevat aina kovin uteliaina katsomaan, kuka oikein
niiden laitumen läpi ratsastaa, vaikka ratsastamme tuosta siis joka päivä läpi.