It all seems wrong when you're not here

Tänään havahduin siihen, etten ole nähnyt yhtäkään ystävääni sitten tänne tuloni, eli neljään viikkoon. Onhan sitä kamalampiakin kohtaloita, eikä yksinäisyys ole vaivannut, mutta nyt kun tuon tajusi, tuli kova tarve nähdä joku ystävä. Onneksi tämä korjaantunee torstaina, jolloin olen alustavasti sopinut aamiaistreffit Sigvørin kanssa Reykjavikiin. Jónheðin eilen viestitteli myös olevansa tänään tulossa Reykjavikiin, toivotaan, että olisi siellä vielä torstainakin (takaisin Färsaarille se ei kyllä ennen perjantaita pääse, kun Atlantic Airways lentää tätä väliä maanantaisin ja perjantaisin). Sigvør on siis uusin färsaarelaistuttavuuteni, jonka luona sain yöpyä viime reissullani Gøtassa. Ihana ihminen. Jónheðin taas on se, joka ensimmäisellä Färsaarten-matkallani ystävällisesti ajelutti ja kävelytti minua Kirkjubøurissa (yksi Färsaarten historiallisimpia, vanhimpia paikkoja). Jónheðin on virallinen tietotoimistoni, kävelevä tietosanakirja, jolta löytyy vastaus kysymykseen kuin kysymykseen. Mukava tyyppi hänkin. Torstaina myös tulevat Hafdís, Gyða ja Helga Rós tänne ratsastamaan. Lauantaina on Eivørin ilmaiskonsertti päivällä Pohjolan talossa, illalla halloween-juhlat Gyðan luona. Kivaa siis on tiedossa tälle viikolle!

Viime viikko oli hiljainen. Maanantaina oli kaksi ryhmää, seuraava turisti ilmestyi vasta perjantaina paikalle. Viikonloppu oli kiireisempi, lauantaina käytiin kuumilla lähteillä kahden ruotsalaisen kanssa, mutta alkaa olla jo liian kylmä, eivät hekään lopulta uskaltautuneet uimaan. Lämpimästä vedestä ylös tuleminen voisi olla vähän turhan vilpoista. Matka ylös vuorelle, jossa tuo Varmá-joki sijaitsee, oli sekin vähän turhan jännittävä. Hevosilla näytti olevan hokkikengät, mutta lumi, jää, tilsat, liukkaus ja ajatuskin siitä, että hevosen jalka lipeää kiperässä kohdassa ja päädymme rotkoon sai meidät taluttamaan hevosia vähän matkaa takaisin päin tullessa. Ja piru vie, kun tuuli niin järkyttävän paljon! Muuten sää ei olisi ollut niinkään kylmä. Olimme lähestulkoon jäässä kun pääsimme takaisin tallille. Sólmundurin vaimo tarjosi taas lämmintä, kermaista ruusukaalikeittoa heidän kotonaan. Ihanaa! Eilen oli myös paljon porukkaa, samoin tänään, mutta onnekseni olen saanut vedettäväkseni suht pieniä ryhmiä. Sólmundur tuppaa tekemään niin, että jakaa ryhmän kahtia, jos on kovin iso porukka. Mukavampaa niin! Huomasin ilokseni ymmärtäväni myös norjaa jonkin verran. Nuori norjalaismies kertoili brittituristeille olleensa Huippuvuorilla ja siellä katselleensa revontulia. Kuulemma parhaiten ne näkee merellä, ja hienointa on, kun koko taivas syttyy revontulista ja ne loistavat vihreinä ja pinkkeinä. Näin kertoili hän. Huippuvuorille siis seuraavaksi?

Olen löytänyt uuden lempihevosen, kun Uusi Punainen on jossain levossa laitumella. Tämä on uusi tamma nimeltään Alsæla (ymmärsinköhän nyt ihan oikein, että tuo tarkoittaa ekstaasia, siis sitä huumetta). Ratsastin sillä kuumille lähteille, no, se ei ollut koskaan ollut siellä ennen, eikä suostunut yhden joen yli menemään, joten talutin sen siitä sitten lopulta yli (onneksi oli kumisaappaat). Tänään se ei myöskään suostunut menemään jokeen sillan ali, joten ei muuta kuin turistit edelle ja minä Alsælan kanssa perästä. Sillä on myös hassu tapa juoda jokaisesta joesta, joka ylitetään. Tammaparka oli jo kuumien lähteiden jälkeen aika poikki, mutta olen silti ratsastanut sillä sekä sunnuntaina että tänään, koska ensinnäkin pidän siitä paljon, siksi toisekseen sen kuntoa täytyy kasvattaa, ja kolmanneksi sen täytyy oppia näihin hommiin jos täällä meinaa olla. Tänään se käyttäytyi jo melko moitteettomasti, mitä nyt teki jonkin kummallisen sivuloikan takaisin päin tullessa. Ovat nämä satulat niin huteria, että hyvä, kun en taas selästä pudonnut, mutta onnistuin sentään pysymään kyydissä tällä kertaa. Tämän päivän toiselle kierrokselle otin tallin isoimman hevosen Háfetin. Se on jo lähes normaalin hevosen kokoinen. Tosi kiva hevonen muuten, muttei pysy paikallaan selkään kiivettäessä. Jotain siellä joessa nyt sitten oli, tai sen pohjalla, kun jo Alsæla siellä kompuroi, Háfeti meinasi vallan uimaan mennä. Onneksi vältyimme siltä sentään, mutta kyllä sydän vähän pomppasi kurkkuun, kun hevonen oli keskellä jokea polvillaan.

Isäntäväki on ollut edelleen oikein mukavaa. Lauantai-iltana Sólmundur soitti ja kysyi, haluanko tulla syömään hänen ja hänen vaimonsa kanssa. No toki haluan! Siellä on aina niin hyvää ruokaa. Lammasta, yleensä, ja niin nytkin. Sain myös oluen, ja Sólmundur halusi skoolata "to good staff". Herttaista! Kuulin myös tänään, että minä voin ratsastaaa millä hevosella tahansa, kun olen niin hyvä ratsastaja. Tuollaiset jutut lämmittää kyllä mieltä, varsinkin, kun ottaa huomioon, miten nuivia edellisessä paikassa oltiin. Sólmundurin vaimo, jonka nimeä en edelleenkään tiedä, antoi minulle myös tyttärensä vaatteita, joita tämä ei enää käytä. Sain yhdet farkut, mustan topin ja muutaman paidan. Hirmu kivaa, sillä minulla ei täällä ole paljoa vaatteita.

Luen mielenkiinnolla myrskyuutisia Britanniasta ja Pohjois-Euroopasta. Täällä on tullut niin monta päivää niin paljon, että hyvä, kun eteenpäin pääsee kulkemaan. Millainenhan mahtaa myrsky täällä sitten olla? Täällä kun ei mikään estä tuulen kulkemista, kun puita ei juurikaan ole. Enemmän kyllä ehkä jännittää, purkautuuko tulivuori Katla sinä aikana, kun minä täällä olen. Eihän se ihan lähellä ole, että ei pitäisi välitöntä vaaraa olla kyllä.

Stjarna on suloinen

Auringonlasku

Turistittomien päivien puhde: satuloiden putsaus. Miksi ihmeessä täällä ei
käytetä satulahuopia? Satulat ovat tosiaan tämän näköisiä, ja niitä
saa hinkata puhtaaksi ihan voimalla.

Ljuflingur ja Zetta

Alsælan selässä kuumille lähteille menossa

Varmá

Reykjadalur

Alsæla ja sen nätti tukka <3

Oddur hassuttelee heinäkasassa

Alsæla. Yllättävää, että tykästyin mustaan tammaan! (Asiaan vihkiytymättömille:
oma hevoseni on myös musta tamma, eikä suinkaan ainoa musta tamma elämässäni,
aikanaan Kilon tallilla ehdoton lempihevoseni oli musta tamma Volta.)

Kanska er lívið gott

Maailman kiireisimmän viikonlopun jälkeen (la kahdeksan tuntia hevosen selässä, su kuusi, eilen vain neljä) kysäisin, josko saisin tänään mennä Reykjavikiin. Isäntä kannatti ajatusta, koska minulla ei ole ollut yhtään vapaapäivää oikeastaan, ja koska hän "like it very well", että olen ajallaan siellä, missä pitääkin. Ihmettelen kyllä, eivätkö aiemmat työntekijät muka ole olleet, kun tätä näin arvostetaan? No, yhtä kaikki, sain luvan lähteä Reykjavikiin. Mietin, että olisin myös mennyt Hafnarfjörðurissa asuvaa kaveriani Berglindiä tapaamaan, mutta hän olisi ollut vasta neljän jälkeen vapaa, ja totesin muutenkin, että yksin haahuilu Reykjavikissä on juuri se, mitä tarvitsen.

Jouduin ajamaan tuolla firman minibussilla Hveragerðiin, koska isäntä on ilmeisesti myynyt (?) tähän asti käytössäni olleen punaisen maasturin, ja hän tarvitsee itse tuota toista maasturia. No, minibussilla sitten ajelin, kerta se on ensimmäinenkin, ja pääsin ehjänä perille ja Reykjavikiin vievään bussiin. Bussimatka Hveragerðistä Reykjavikiin kestää reilu puoli tuntia ja maksaa 1050 ISK, eli reilut kuusi euroa, ei kovin paha, ottaen maan yleisen hintatason huomioon. Hauskaa on, että alan jo ihan kunnolla hahmottaa Reykjavikiä ja sitä, millä bussilla pääsen minnekin. Pitkän matkan bussit vievät keskusbussiasemalle Mjóddiin, joka on aika syrjässä, ja sieltä täytyy mennä paikallisbussilla keskustaan. Nyt halusin mennä käymään Pohjolan talossa ja olin todella ylpeä itsesäni, kun järkeilin, että minun kannattaa mennä Mjóddista bussilla nro 3 yliopiston pysäkille ja kävellä siitä. Olipa hassua, kun Pohjolan talossa työntekijä, jonka kanssa asioin, sattuikin olemaan suomalainen! Eivør esiintyy Iceland Airwaves off venue -konsertissa tuolla marraskuun alussa, ja nettisivuilla on luonnollisesti olematonta infoa vain islanniksi, ei muilla kielillä, eikä sähköpostiin kukaan vastaa. Joten käväisin sitten aiheesta ihan paikan päällä kysymässä.

Pikkubussi

Huoltoasemalla: kahvi maksetaan ihan tuollaiseen
purkkiin, eikä kukaan sitä valvo! Rehellistä kansaa?

Pohjoismaa-fani ottaa kuvan Pohjoismaiden lipuista!
Norræna húsið

Kävelin siitä sitten keskustaan ja ajauduin syömään subin. Islantilaiset kuulemma "eat the most Subway in the world per capita", no, olen kuullut noin miljardi muutakin asiaa, mitä islantilaiset tekevät eniten maailmassa tai mitä täällä on eniten maailmassa per nuppi, joten mene ja tiedä, tilastoiko tuollaista joku oikeasti. Minulle ystävällisesti viittilöitiin englanninkielinen menyy, mihin naurahdin, että nämähän ovat joka maassa suunnilleen samat. Subin jälkeen olikin hyvä mennä Mál og menning -kirjakaupan kahvilaan, josta saa ehkä parasta ikinä juomaani lattea. Haahuilin hetken kirjakaupassa muutenkin. Käväisin myös Suomi PRKL! Design -liikkeessä, jossa tällä kertaa ilokseni oli suomea osaava työntekijä paikalla. Viimeksi ei ollut. Kunnon suomi-päivä!

Matkalla Pohjolan talolta keskustaan, tämä talo toi mieleeni
Port Artturin puutalot omasta pihasta Hyvinkäällä

Tjörnin-niminen lätäkkö ja Reykjavikin kaupungintalo

Latte <3

Seuraava määränpääni oli 12 Tónar -levykauppa, toki matkalla eksyin toiseenkin kirjakauppaan ja ostin pari korttia. 12 Tónar on ehkä maailman ihanin levykauppa, joskin kova kilpailija on Tutlin levykauppa Tórshavnissa (jälkimmäinen ei ole yhtä kiva sisustuksellisesti ja on pienempikin, mutta palvelu oli maailman parasta ja ystävällisintä). Kuuntelin jonkun minulle suosittelemaa Sólstafiria, islantilainen metallibändi, ja musiikki oli kyllä ihan hyvää, mutta jokin siinä ei iskenyt. Päädyin sitten tiedustelemaan islantilaista kansanmusiikkia, jota sainkin useamman levyn kuunneltavaksi, espressokupillisen kera, ja vain vaivoin sain hillittyä itseni, etten ostanut niitä kaikkia. Ihana kauppa!

12 Tónar

12 Tónar

Varmuuden vuoksi otin uimapuvun ja pyyhkeen aamulla mukaan, ja hyvä, että otin, sillä kaiken tämän päämäärättömän haahuilun ja rahan tuhlaamisen jälkeen teki mieli mennä uimaan. Hallgrímskirkjan lähettyviltä löytyi uimahalli, jossa olen kerran käynytkin, vuonna 2006. Mukava pieni keskustauimahalli, josta löytyy ulkoa parvelta kaksi kuumaa allasta (42- ja 39-asteiset) ja höyrysauna (sellaisia on täällä jostain syystä lähes joka uimahallissa, mutta en ole jaksanut käydä, tuo kuumassa vedessä likoaminen on kivempaa). Suomalaisena minua naurattaa, kun uimahalleissa aina minulle kerrotaan, että muista käydä suihkussa ilman uikkaria ennen altaaseen menoa, sanon aina siihen, että tiedän kyllä, olen Suomesta. Mutta tämä ei ole useimmille ulkomaalaislle mitenkään itsestään selvää, vaikka kylttejä on joka puolella. Olen kuullut, että jos ei peseydy, joku tulee ja letkulla suihkuttaa, mutta tällaista en kyllä ole nähnyt. Sen sijaan luulen, että nyt työntekijä kävi tarkistamassa, että oikeasti käyn suihkussa, siltä se vaikutti. Samapa tuo. Liotin itseäni sitten tovin tuossa 39-asteisessa vedessä, sinistä taivasta katsellen, ei paha.
Haahuilin itseni vielä meren rantaan ja mietin, että edellisen kerran olen Atlantille katsellut Färsaarilla. Eipä tuo tästäkään kaukana ole, mutta ei vain ole tullut mentyä. Mukava "rantabulevardi" tuossa menikin, mutten tien toiselta puolelta meinannut päästä sinne. Reykjavik ei ole jalankulkijoiden kaupunki, ja autoja on ihan kaikkialla, parkkipaikat pullottaa täysinäisyyttään, bussiliikennekin on surkeaa. Jalkakäytävien tilanne on lähes yhtä huono kuin Tallinnan satamassa. Ei uskoisi, että 300 000 asukkaan saarella olisi liikenneruuhkia, mutta kyllä niitä Reykjavikin seudulla aamulla ja iltapäivällä vaan on. Samoin keskustan läpi (Laugavegur) autoliikenne matelee, jos sitäkään.

Hallgrímskirkja

Hallgrímskirkja

Meri <3

Öö... Häh? Kaloille tarkoitettu kylpylä vai mitä?

Takaisin tullessani osasin ihan islanniksi ostaa bussilipun, tai siis osasin sanoa, minne olen menossa ja ymmärsin, kun kuski kysyi, onko minulla lippua valmiina. Jee! Nyt olen möllöttänyt täällä kämpillä taas jo muutaman tunnin, eikä huomiselle kukaan ole vielä varannut mitään ratsastuksia. Toivotaan, ettei nyt kuitenkaan kovin montaa tyhjää päivää tule, se ei tiedä hyvää minun töitteni jatkumisen kannalta. Ajan saan kyllä kulumaan, vaikka menen sitten ratsastamaan omin päin, se ei ole ongelma.

Remind me that this is just a dream

Huh, mikä viikko on ollut! Ja vielä luultavasti kiireisin edessä, eli viikonloppu. Vielä ei toki ole tietoa, kuinka moni on tulossa ja monelta, mutta se selvinnee huomenissa. Ehkä.

Maanantaina ja tiistaina näkyi revontulia täällä. Aika makea fiilis, katsella revontulia takapihalla, tai olohuoneen ikkunasta. Yöllä vessaan mennessä ne loimusivat myös taivalla, kun ikkunasta katsoin. Osassa Reykjavikiä oli katuvalot sammutettu, että revontulet näkyisivät paremmin. Täällä maalla asumisessa on kyllä puolensa, ei ole katuvaloja häiritsemässä. Kuu ja tähdet myös näkyvät niin kivasti. Olen ihan ottanut tavaksi olla vetämättä makuuhuoneen rullaverhoa ihan alas asti, että näen pienen kaistaleen taivasta ja tähtiä, jos ei satu olemaan pilvistä.

Ihan täysin vapaita päiviä ei ole ollut montaa sitten tänne saapumiseni. Selfossia ja Hveragerdiä kauempana en ole myöskään tilasta käynyt. Toisaalta se ei ahdista ihan hirveästi, kun on oma tila ja rauha, netti, telkkariohjelmia katseltavana netissä, ja sainpa nyt tällä viikolla ihan oikean telkkarinkin tänne. En vain ole jaksanut sitä virittää vielä, tuossa se on muutaman päivän nököttänyt.

Eilen piti olla ihan vapaa päivä, joten putsasin vähän satuloita, ne olivat aika mutaisia, ja totesin taas, että satulahuopa on sikälikin hyvä keksintö, että satula pysyy näin huomattavasti paljon puhtaampana. Täällähän ei moisia harrasteta. Kävin Eldhestarin tilalla vähän kurkkimassa ja töitä kyselemässä, kun kerran olin luvannut siellä käydä, niin ajattelin, että käydään nyt naamaa näyttämässä. Vaikkakin tällä viikolla selvisi, että saan jatkaa täällä talven yli, tai tammikuulta katsellaan pari kuukautta. Isäntä sanoi, ettei voi maksaa yhtä paljon minulle kuin nyt, jos ei turisteja tule, mutta jotain aina. Tämä on todella pieni yritys, käytännössä vain Sólmundur ja hänen vaimonsa, ja nyt minä. Kesäisin täällä on jopa neljä työntekijää heidän lisäkseen. Niin, ja ne 45 hevosta. Kaikki eivät toki ole tässä koko aikaa, vaan suuri osa on laitumella vähän matkan päässä. Sieltä ne voi sitten tarvittaessa hakea, jos tulee isompi ryhmä.

Niin, se eilinen vapaapäivä muuttui sitten viiden jenkkituristin ratsastusretken vetämiseksi hyvin yllättäen. Olin juuri tullut Eldhestarilta takaisin, olinpa vielä meinannut käydä Selfossissakin, mutta autosta alkoi bensa olla ihan lopussa, ja minä en vähistä rahoistani sitä viitsi tankata. Nämä päästävät näköjään tankin ihan tyhjäksi asti. Suurin osa jenkeistä oli kokemattomia ratsastajia, mutta halusivat mennä kovempaa, joten kotiin päin tullessa, ihan lähellä kotia, kysyin, haluavatko nyt mennä kovempaa. Halusivat. Töltättiin siinä ihan rauhassa, kunnes tietysti joku huusi, että nyt yksi putosi. Pyydystin vapaan hevosen, mutta ratsastajaa ei kuulunut. Menin sitten hänen luokseen, ja hänen vakuuteltuaan, että kaikki on kunnossa, sanoin, että takaisin selkään sitten vain - voin vaikka taluttaa loppumatkan. No, pudonnut nainen sanoi olevansa vähän "dizzy", joten isäntä sitten autolla tuli hänet hakemaan, ja minä talutin kolme hevosta kotiin sen lyhyen matkan (kaveri halusi mennä mukaan, ettei pudonneen tarvitse olla yksin). Kahvihuoneeseen mennessäni muut alkoivat huutaa, että "call 112, she keeps passing out", ja isäntä lähti sitten tuota naista viemään sairaalaan (sanoi sen olevan nopeampaa kuin ambulanssi), muut ajoivat perässä. Nyt mietityttää, kun en itse putoamista nähnyt, mutta se tapahtui tasaisella maalla, ei voinut olla kovin kova vauhti, nämä hevoset eivät pukittele tai mitään, eikä nainen itse uskonut lyöneensä päätään. Toivon, että amerikkalaiseen tapaan nuo ihmiset liioittelivat - mutta tosiasia on, että nämä ovat hevosia, ja vaikka kuinka rauhallisia ja kilttejä ovatkin, ne ovat luontokappaleita, ja mitä tahansa voi sattua.

Tänään oli huomattavasti parempi päivä, joskin jouduin käytännössä sängystä juoksemaan talliin - isäntä ei eilen vielä tiennyt, monelta aloitetaan, lupasi soittaa, ja soittikin sitten kahdeksan jälkeen, että "olen kahdenkymmenen minuutin päästä turistien kanssa siellä". Ei voinut sitten soittaa, kun lähti niitä turisteja Reykjavikistä hakemaan? No. Ratsastimme Hveragerdin takana sijaitsevalle Varmá-joelle, jonka vesi ylhäällä vuorilla on lämmintä. Tuolla käytiin ihan ekalla viikolla Carron ja sen poikaystävän kanssa. Tällä kertaa Sólmundur jopa näytti eilen autolla reitin, ainakin suunnilleen, kun olin hiukan epävarma, viimeksi nimittäin yritin päätyä golfkentälle, eikä se ole kovin hyvä idea. Arviolta reilu parikymppinen tanskalaispariskunta, tosi mukavia ihmisiä, ei kovin kokeneita ratsastajia, mutta ihan hyviä kumminkin. Taivuin ja puhuin englantia niiden kanssa (tähän mennessä olen yrittänyt pärjätä ruotsilla), kun eivät ne jostain syystä ymmärrä kovin hyvin edes minun suomenruotsiani. Lilluttiin tuolla kuumassa vedessä varmaan lähemmäs tunti, sillä nyt osuttiin niin sopivaan kohtaan, että vesi oli aivan täydellistä. Takaisin päin tullessa turistit olivat väsyneitä, joten soitin Sólmundurin hakemaan meidät autolla ja trailerilla. En valita - kyllä reilun viiden tunnin ratsastamisen jälkeen minullakin alkaa paikat kipeytyä. Retken päätteeksi Sólmundur vielä tarjosi koko poppoolle kuumaa keittoa omassa kodissaan. Olin lukenutkin tällaisesta Tripadvisorista, ja ei voi muuta sanoa kuin että on aikamoista palvelua. Kyllä tuo mies taitaa ihan sydämestään tätä hommaa tehdä, ei noilla isommilla talleilla kyllä omistajan kotiin pääse keittoa syömään. Herttaista.

Näin siirretään hevosia paikasta toiseen. Nämä ovat kyllä huomattavasti kesympiä
kuin edellisessä paikassa, lähtivät heti kulkemaan oikeaan suuntaan, kun tulin niiden luokse.
Mutta silti niitä piti pyydystää pienemmässä tarhassa vaikka kuinka kauan, ja on melko haasteellista
ottaa karkuun juoksevaa hevosta kiinni, kun on neljä muuta käsissä. Onnistuin, koko hommaan meni reilu tunti
ja sain kuin sainkin viisi hevosta kerralla talutettua kotiin.

Näin mustaa vettä tuli pelkästään minun satulastani.
Ehkä noita voisi pestä vähän useamminkin.

Oddur on suloinen <3

Isäntä meinasi, että lähtisin tällä liikkeelle, kun muita autoja ei ollut
paikalla, no kokeilin pihalla, mutta en todellakaan lähtenyt tällä liikkeelle!
Penkkikin heilui, enkä löytänyt mitään, mistä sitä saisi säädettyä! Lisäksi
olen todella tottunut automaattivaihteisiin, jollaisia tässä koslassa ei luonnollisesti ole.

Aika siisti rekkari!

Välillä tuli tunne, että jos hevosen jalka lipeäisi, oltaiisin jossain rotkossa.
Mutta ei niiden jalat lipeä. Ja ne todella tietävät, mihin kannattaa mennä
ja mihin ei!

Kuumilla lähteillä

Kuvitelkaa mädän kananmunan haju...

Menomatka oli rankka! Islannissa siisitä on, että tuon tuostakin näkee tällaisia
pieniä tarhaviritelmiä, joihin hevoset voi laittaa vähäksi aikaa.

Varmá

Varmá

Sumuisten vuorten ratsastajat

Vuorien taa käy kulkemaan

Viikonloppu oli kiireinen. Noin yhdentoista tunnin työpäivät la ja su takasivat aika hyvän väsymyksen. Toki lauantaina oli pakko päivällä käydä Vínbúðinissa, sillä niin moni ihminen perjantaina kehuskeli juovansa punaviiniä, että ihan rupesi tekemään mieli. Ostinkin kunnon satsin: kymmenen oluen paketin ja kaksi pulloa punkkua. Lauantai-illan viimeinen työtehtävä oli hakea ratsain kaksi hevosta laitumelta. Säädin siinä aikani, ennen kuin tajusin, että eihän niitä hevosia noin vaan haeta. Ne oli saatava valtavalta laitumelta ratsain jahdattua pienempään aitaukseen, josta ne sai kiinni. Vähän hirvitti lähteä niiden perään täydellä laukalla, kun allani oleva hevonen ei tuntunut reagoivat pidätteisiin juurikaan, mutta hengissä selvittiin. Villihevoset sain lopulta pyydystettyä, toisen ratsastamaani hevoseen kiinnitettyä ja toisen kädessä kuljetettua takaisin tallille. Töltättiin jopa lähes koko kotimatka tämän kokoonpanon kanssa! Tämän jälkeen lähinnä jalat ja kädet olivat hyytelöä jännityksestä, helpotuksesta ja väsymyksestä. Tässä kämpillä sitten sen jälkeen pari lasillista viiniä tissuttelin, ja pari kaljaakin kului, ja aloin vielä sänkyyn mennessäni kuunnella Spotifysta musiikkia. Yöunet jäivät jonnekin kuuden tunnin tienoille.

Lauantaina piti käydä iso ryhmä ratsastamassa, ja satuloitiin miljoona hevosta niitä varten, mutta omistajat olivatkoin erehtyneet päivästä, iso ryhmä tulikin vasta sunnuntaina. Ei muuta kuin sama rumba uudestaan. Eilen piti olla se iso porukka aamusta ja päivällä kaksi ihmistä, mutta nuo kaksi tanskalaista halusivatkin yllättäen heti perään toisen samanmoisen kahden tunnin retken, joten ei muuta kuin sellainen sitten tehtiin. Ne halusivat vielä mennä täysillä, ja kun hevosilla hengästymisestä ja tolkuttomasta hikoilusta huolimatta tuntui virtaa riittävän, niin mentiin sitten. Illalla olin niin puhki, että hyvä kun jaksoin mitään tehdä. Onneksi minut ruokittiin isäntäperheen puolesta, en varmaan olisi jaksanut edes laittaa ruokaa!

Tänään sitten onkin ollut löysempi päivä. Päivän ainoa ryhmä oli kahdelta. Alunperin piti tulla viisi henkeä, no isäntä soitti hetki ennen ryhmän pihaan ajamista, että onkin seitsemän ihmistä. No, samapa tuo. Taas muutama tanskalainen, pari ranskalaista ja pari jenkkiä. Tanska on kyllä kiehtova kieli! Yritin eilen ja tänään puhuakin muutaman sanan, mutta se herätti lähinnä huvittuneisuutta, koska en osaa puhua tanskaa normaalisti. Vähintään päädyn työntämään kielen ulos suusta tai jotain vastaavaa. Jännää, miten sitä kieltä ymmärtää luettuna vallan hyvin, mutta puhuttuna on sitten ihan eri asia. Ruotsalaiset puhuvat tanskalaisten kanssa englantia. Ja tanskalaiset minulle myös heti, kun en ymmärrä jotain, mutta outona ja sinnikkäänä puhun heille takaisin ruotsia.

Jaksoin tänään vaivautua Hveragerðin uimahallia testaamaan. Enimmäkseen minun käytössäni oleva punainen maasturi on ollut jotenkin rikki, mutta nyt se taas jotenkin toimii, tosin täytyy katsoa, että joku mittari pysyy aisoissa, en edes tiedä, mikä se on, mutta jos viisari menee kovin korkealle mittarissa, sitten pitää sammuttaa auto ja/tai soittaa tälle isännälle. Selvä. No, ajelin jo sujuvasti keskellä tietä takaisin päin tullessani, kuten islantilaiset usein tapaavat tehdä, kun ei muuta liikennettä ole. Uimassa käynti oli kivaa, joskin kuumassa vedessä en kestä kovin kauaa lillua. Mutta siistiä se on, kylmä ulkoilma, hämärtyvä ilta, lämmin vesi.

Olen taas manannut näitä näiden hevosia, vaikka täällä kivoja hevosia onkin. Zetta ei pysy aidoissa, se menee kaikesta yli, ali tai läpi, ja tänäänkin minun piti se käydä pyydystämässä, kun se karkasi laitumelle. Eihän se ensin meinannut antaa kiinni. Samoin tuntuu, että monella hevosella on täällä suu kuin betonia. Kyllä ne reagoivat pidätteisiin, mutta niitä saa ihan oikeasti kiskoa voimalla, että mitään tapahtuu. Ihan kuin nämä haluaisivatkin hevosten olevan sellaisia?! Yhtään suustaan myötäävää hevosta ei ole täällä vielä tullut vastaan. Toinen ärsyttävä asia on hevosten kykenemättömyys seistä paikallaan, kun selkään kiipeää. Tämän seurauksenahan putosin sen uuden punaisen selästä ennen kuin olin sinne kunnolla ehtinytkään. Ohjat on otettava kunnolla käteen, ei voi haaveillakaan löysin ohjin selkään nousemisesta.

Onnistuin myös eilen putoamaan ihan oikeasti sen uuden punaisen selästä, suoraan mutavelliin. Se kompuroi ja jotenkin meni polvilleen, eikä näissä pimppihöylissä, joita joku satuloiksikin kutsuu, mitenkään päin pysy kyydissä jos yhtään mitään yllättävää tapahtuu. Siinä turistireppanat sitten kauhistelivat, että ei kai vaan sattunut. No ei, ja onneksi nämä ovat pieniä hevosia! Mutta se tamma kompuroi vielä toisenkin kerran, käynnissä, tasaisella maalla, että ei sillä vissiin kaikki ole ihan kunnossa.

Auringonnousu

Lähtövalmiina

Paikallinen Alko

Lauantai-illan combo

Tämänkertaisen Islannissa oleskeluni ensimmäinen islantilainen olut.
Jo oli aikakin, kun olen ollut jo yli kaksi kuukautta täällä!

Lauantai-illan huumaa

Maailman söpöin tallikissa

Talli aamuhämärässä

Ei paha maisema

Tätä reittiä ratsastan lähes joka päivä.

Skjóna, ehkä maailman laiskin hevonen.

Minun taloni