Ég er glaðasti hundur í heimi

Islantilaiseen maaseutuelämään kuuluu ikävänä ominaispiirteenä se, ettei koiria liiemmälti kouluteta. Meidän Oddur-koira osasi kyllä istua, tulla luokse, mennä maahan ja sen sellaista, mutta islanninlammaskoirana sillä oli vahva paimennusvietti, jota ei ollut kanavoitu yhtään mitenkään. Suurimman osan aikaa se oli tyhjän panttina pihalla, mutta aina, kun hevoset päästettiin ulos tai otettin sisään, se tuli kovasti räksyttämään ja hevosia "paimentamaan". Se olisi ollut ihan loistava apu, jos se olisi koulutettu ja jos se olisi kuunnellut mitään käskyjä, kun se hevosia paimensi! Muutama viikko sitten se räksytti tallissa hevosille niin, että yksi hevosista kaatui tallin oviaukkoon ja muut paniikissa sitten juoksivat kaatuneen hevosen yli kapeasta ovesta ulos. Ihme, ettei kenellekään käynyt mitään! Yleensä suljinkin Oddurin sisälle kahvittelutilaan, kun päästin hevosia ulos tai otin niitä sisään. Kun päästin koiran ulos, se meni räksyttämään ja puremaan jo ulkona piehtaroivia hevosia.

Viime perjantaina se sitten oli käynyt, ja tämä kävi minulle ilmi jostain sivulauseen sivulauseesta. Hevonen oli potkaissut Odduria niin pahasti, että se jouduttiin lopettamaan. Kuulemma se olisi saattanut parantua jollakin tasolla ehkä, mutta se olisi ollut epävarmaa ja olisi vaatinut kalliita toimenpiteitä. No ehdottomasti on parempi silloin eläin lopettaa toki. Mutta kyllä niin pistää vihaksi, että niin turhaan yksi maailman suloisin ja iloisin koira kuoli! Se oli AINA pihalla vastassa, kun tuli takaisin. Se tuli aina mukaan ratsastusretkille, kerran jopa kuumille lähteille asti. Se oli aivan älyttömän kiltti ja iloinen ja hyväntahtoinen koira.

Nyt tilalla on jo uusi koira kokeilussa. Border collieksi sitä väittivät, mutta ei se kyllä sellainen ole, jokin risteytys kaiketi. Junior sen nimi on, se on neljävuotias, koska Sólmundur ei halua nuorta koiraa, kun ei sillä ole aikaa sitä kouluttaa. Junior on suloinen, mutta totteli vielä vähemmän kuin Oddur käskyjäni tulla luokse tai istua, joten katsotaan nyt, jos se jää, kuinka kauan kestää, ennen kuin sille käy samoin kuin Oddur-reppanalle.

Oddur rakas lumessa kierimässä

Kaipaan tätä karvanaamaa kotiin tervetulleeksi toivottamassa

Oddur tykkäsi kieriä heinässä, lumessa, ihan missä vaan

Oddur elementissään, hevosille räksyttämässä

Junior

Torstai-iltana olin katsomassa viisikäyntikilpailuja tässä ihan lähellä. Ihan hirveästi siellä oli porukkaa! Ja televisioitiinkin suorana. Että sen luokan tapahtuma. Se vahvisti käsitystäni siitä, että tässä maassa todella arvostetaan hevosissa sellaista räjähtävyyttä. Yksikään hevosista ei näyttänyt siltä, että haluaisin olla niiden selässä, siitä oli rauha ja tyyneys kaukana! Mutta oli kiinnostavaa. Kilpailun voitti nuorehko naisratsastaja, mikä on harvinaista, sillä täällä ratsastus on miesten laji, ja miehet ovat kuulemma sitä mieltä, ettei nainen osaa ratsastaa passia.

Torstai-iltana paukkasi paikalle myös viime kesänä täällä töissä ollut ruotsalainen Natalie. Ja ilmoitti, että hänen kaverinsa tulevat tänne seuraavana päivänä myös yöksi, että onhan se ok. No mitä muuta voi sanoa, kuin että on? Olin kutsunut Ninninkin tänne kylään. Ruotsalaiset menivät aikaisin nukkumaan ja heräsivät aikaisin, me litkittiin Ninnin kanssa pullo punkkua minun huoneessani ja juoruttiin. Olipa kivaa!

Perjantaina oli yksi ryhmä klo 9 ja toinen klo 10. Natalie otti yhdeksän ryhmän ja minä kymmenen. Takaisin tullessani, noin klo 12.30, Natalie ilmoitti minulle, että klo 14 tulee 10 ihmistä. Morjens! Jos se ei olisi ollut täällä, en olisi ehtinyt syödä. Nyt ehdin pitää juuri ja juuri puolen tunnin lounastauon. Kymmenen hengen porukka saatiin Sólmundurin kanssa hoidettua, mutta Natalie oli menossa samaan aikaan kavereidensa kanssa rastsastamaan ja komenteli, etten saa ottaa sitä ja sitä ja sitä hevosta, mikä hankaloitti asioita hiukan. Itse jouduin ottamaan sitten sen uuden, enemmän pommia kuin hevosta muistuttavan tamman, jota olin edellisenä päivänä kokeillut. No, hengissä selvittiin. Lähdin sitten vielä Vinbudiniin, että saisin iltaa varten ostettua sen punkkupullon. Juuri ja juuri ehdin Selfossiin ja olin kassalla, kun Sólmundur soitti, että vartin päästä tulee vielä yksi ihminen tunnin retkelle. Siinä kohtaa kihisin jo kiukusta. Sanoin, että en voi tehdä näin paljoa yksin, että ilman Natalieta koko päivä ei olisi ollut mahdollinen. Lauantaina kävi kuuden hengen porukka, eilen ei ketään. Tänä aamuna kaksi kivaa saksalaisturistia.

Olin kuitenkin niin täynnä tätä perjantain kaltaista, että sovimme tanskalaisen Melinan kanssa, että se tulee tänne jo kuukautta aiemmin, maaliskuun lopussa. Kun sillä loppuu koulu maaliskuun puolessa välissä joka tapauksessa, ja itsellä alkaa mennä hermo siihen, että välillä on ihan hirvittävästi tekemistä, ja välillä ei näe edes toista ihmistä kahteen vuorokauteen... näin myös ehkä pääsen matkustelemaan täällä hiukan vielä ennen toukokuista pois lähtöäni - siis järjetöntä, että lähden täältä jo kahden kuukauden päästä! Laivalippu Färsaarille on ostettu. Seuraavaksi pitäisi hankkia lentolippu sieltä Tanskaan. Ajattelin junailla itseni Tanskasta Ruotsiin ja sitten laivalla Suomeen (Turkuun?). Arvioitu paluuaika Suomeen olisi sitten 18. tai 19. toukokuuta. Huvittaa nyt vain matkustaa pidemmän kaavan kautta, joten sitten niin.

Naapuritallin hienouksia: kisahevoset kuivumassa

Juoksumatto ja hevosten "poreallas": tämän voi täyttää
vedellä, ja hevoset juoksevat sitten tässä matolla

Mitä nyt vähän tuulee, 21 m/s

Kissa on piilossa

Heovsten siirtoa islantilaisittain

Minä Ljúflingurin selässä, muut hevoset jolkottelevat edellä vapaana

Uusi tamma nro 1

Uusi tamma nro 2

Käyntiosuus torstai-illan kisoissa

Mistä tunnet sä ystävän?

Viikko sitten lähdin ja eilen palasin. Keskiviikkona palloilin ensin hetken Reykjavikissä keskenäni, sitten tapasin Sigvørin. Katselin hetken Eivørin soundcheckiä Gamli gaukurinn -nimisessä paikassa ja käytiin sitten kahvilla. Sen jälkeen Berglindin poikaystävä Björgvin tuli autolla hakemaan keskustasta ja mentiin Berglindin vanhempien luokse. Berglind oli viikinkifestareilla Tanskassa viime kesänä, mukava tyyppi, muttei ole juurikaan täällä ollessani nähty. Häneltä oli jo viikkoa aiemmin poistettu kaikki viisaudenhampaat, ja kipuja oli vieläkin ja naama turvoksissa. Kuulemma sai vanhempien luona paremmin levättyä, joten oli siellä, mutta sanoi, että voin tietysti yöpyä sohvalla, vaikkei itse olekaan kotona. Herttaista! Minulle tarjottiin ruokaa ja kuskattiin takaisin Reykjavikin keskustaan. Björgvin tuli vielä konsertin jälkeen hakemaan! Miten herttaista.

Keskiviikkoinen konsertti oli vähän ekstrabonus, en ollut suunnitellut meneväni sinne, mutta kun kerran Sigvør oli tavattavissa Reykjavikissä silloin, päätin mennä. Ihana keikka! Kuulin ensimmäisen kerran ikinä yhden lempikappaleistani, fäärinkielisen Vøkan livenä. Kaikille pöydille oli jaettu Färsaaret-matkaesite, aika mahtavaa. Keikka oli aivan mainio! Joskin joku hemmetin valopää keksi kuvata KOKO KEIKAN videolle ja seisoi siis ihan koko keikan ajan siinä lavan edessä. No, siirsin tuolia sitten, niin että näin ihan mukavasti.

Trøllabundin

Torstai-iltana lähdettiin sitten Vincentin kanssa bussilla kohti Akureyriä. Halusimme molemmat ikkunapaikan, joten istuimme erillämme. Viereeni istui oikein mukava Helga-niminen ihminen, minua pari vuotta vanhempi, joka asuu Dalvikissä (Akureyristä vielä eteenpäin), mutta opiskelee Reykjavikissä. Siinähän se matka kului, jutellessa. Harvinaisempaa Suomessa, väittäisin, että kuuden tunnin bussimatkan juttelee tuntemattoman vierustoverin kanssa! Varmahlíðin ja Akureyrin välillä vuorilla oli aikamoinen lumimyrsky, mutta perillä Akureyrissä satoi vettä. Olimme puolilta öin perillä. Vincent oli joidenkin tuttujen luona yötä, ja minä Sólgarðar-nimisessä majatalossa. Ihana paikka! Ihan keskustassa, iso huone parisängyllä ja sohvalla varustettuna. Keittiökin oli, jos olisi halunnut ruokaa laittaa. Suosittelen, jos kukaan koskaan Akureyrissä liikkuu!

Perjantaille olimme varanneet SBA Norðurleiðiltä Mývatn-järvelle suuntautuvan retken. Oppaamme oli hyvin islantilaisella aksentilla puhuva Trausti, joka oli oikein hauska tyyppi, mitä nyt väitti, että joulupukki on Islannista eikä Suomesta. (Minä väitän, että Islannin kolmellatoista joulupukilla ei ole mitään tekemistä minkään muun joulupukin kanssa, eikä näitä asioita pidä sekoittaa.) Pysähdyimme myös Dimmu borgirissa. Hauskaa, olen käynyt molemmissa paikoissa kerran aiemmin, kesällä 1999. Vähän oli erinäköistä. Kuulemma kesäisin tuo paikka vilisee turisteja, ja majoituspaikatkin on varattava jopa vuotta etukäteen, joten talvi oli juuri oikea aika matkustaa tuonne! Kävimme myös Mývatn Nature Baths -nimisessä uimapaikassa. Vähän kuin Blue Lagoon, mutta halvempi ja rauhallisempi. Kuulemma paikalliset eivät enää käy siellä, koska se on niin kallis. Mutta minä olin oikein tyytyväinen, ettei siellä ollut muita kuin meidän pikkubussillinen ihmisiä.

Mývatnin kuumaisemaa


 

Matkan varella pysähdyimme kuvaa ottamaan. Nuo etualalla oikealla
näkyvät puut on kaikki istutettu!

Dimmu borgir

Euroopan ja Amerikan mannerlaattojen saumakohta
(Tämä on ainoa paikka maailmassa, missä voi seistä yhtä aikaa
kahdella mantereella.)

Mývatn Nature Baths

Lauantaina oli sitten the konsertin vuoro. Tähän ostin liput jo joulukuun alussa: Eivør Pohjois-Islannin sinfoniaorkesterin kanssa. Konsertti oli loppuunmyyty. Aivan mielettömän hieno konsertti! Hienoa, että kun laulajan on nähnyt vajaan vuoden sisään sen kuusi kertaa, niin jokainen konsertti on ollut hyvin erilainen. Lauantain konsertti oli todella erilainen kuin keskiviikkoinen, jossa Eivør esiintyi vain oman bändinsä kanssa. Nyt oli paikalla lisäksi vielä tuo orkesteri. Aivan älyttömän upea konsertti! Ai niin, taisin jo kirjoittaa sen. Konsertin jälkeen auttelin Sigvøriä myymään levyjä, ja siinä samalla tutustuin Ulricaan. Sveitsiläinen nainen, joka asuu Akureyrin lähellä, on muuttanut miehensä kanssa Islantiin (vähän jäi epäselväksi, miksi) ja perustanut matkailualan yrityksen. Mainostanpa sitä tässä, kun tilaisuus on: Inspiration Iceland. Siitä sitten lähdettiin jossain kohtaa (viimeisillään raskaana olevan) Ulrican kanssa Götubarinniin, jossa oli hänen kolme vapaaehtoistyöntekijäänsä myös. Mielettömän kiva uusi tuttavuus, hauska tyyppi, joka teki kutakuinkin sataa asiaa yhtä aikaa. Eivør totesi nauraen, että "she's on fire", ja se kuvaakin aika hyvin tuota ihmistä. Hassua, miten vierasta suomalaiselle on, että joku koskee vähän väliä ohimennen, ihan noin vaan, sillä mitään sen ihmeempää tarkoittamatta.

Ihana Eivør

Miksi se osoittaa mua?! :D

Minä, Ulrica ja uusi lunnilaukkuni

Minä ja Sigvør <3

Sunnuntai-iltana suuntasin Litla-Hlíðiin, Hafdísin äidin Martan luokse. Reilun tunnin bussimatka Akureyristä. Martahan on jo adoptoinut minut syksyllä, että vähän kuin kotiinsa menisi, kun tuonne menee. Niin lämmin ja ihana ihminen! Minut ruokittiin perusteellisesti, sainpa maanantaiaamuna vohveliaamiaisenkin, vohveleita suklaalla ja kermavaahdolla. Melkein tulee nälkä kun ajattelen. Muuten oikeastaan vain olin ja löhösin. Yritin käydä vähän ulkona, mutta siellä oli liian kirkasta (lunta) ja melko kylmä (jätin talvivaatteeni Suomeen, koska täällä Etelä-Islannissa niitä ei oikeastaan tarvitse). Sisällä riitti kuitenkin viihdykettä. Jopa vessassa käydessä oli seuraa: villikissaemo ja sen kolme pentua (sillä oli ollut 17 pentua, mutta vain kolme niistä oli päätynyt Martan luokse). Siellä ne sähisivät, kun pöntölle istui, mutteivät tehneet kuitenkaan mitään. Mahtavaa oli käydä tuolla vielä, en usko, että siellä enää tällä reissulla ehdin käydä, bussimatka Reykjavikistä on kuitenkin viitisen tuntia.

Etuvasemmalla: islantilainen metsä

Yksi Martan yhdestätoista (!) kissasta. Tämä reppana oli sokea,
ja etsii uutta kotia. Ei kuulemma pärjää muiden kissojen kanssa,
muut kiusaavat sitä, kun se on niin kiltti. Uskomattoman suloinen tapaus.

Vähän kiinnostaa, mutta sitten kuitenkin pitää mennä karkuun...

Mutta vähän pitää silti pysähtyä kurrkimaan ja miettimään,
tulisiko sittenkin takaisin.

"Litla Hlíð, siellä kaikkia autetaan" - no se on kyllä totta!

Suloinen sokea kissa

Eilen lähdin puolilta päivin lähtevällä bussilla takaisin, ja tilalla olin puoli seitsemän aikaan illalla. Kuulemma täällä oli kiirettä riittänyt, lauantaina jopa kahdentoista hengen ryhmä! Eli ilmeisesti aina, kun menen pois tai yritän mennä pois, tänne paukkaa ihmisiä. Liiketoiminnalle hyvä, että olen pois, mutta yksin ei kyllä kahdentoista hengen ryhmää pysty vetämään. Laitetaan tähän loppuun vielä muutama kuva bussin ikkunasta. Uskomattoman kaunis auringonpaiste ihan koko matkan pohjoisesta etelään!

Hvammstangaa mainostettiin sanoilla "lífandi bær", elävä kylä.
No, mitään muuta en kyllä nähnyt kuin tämän bussipysäkin keskellä
ei mitään, eli en vakuuttunut!

Taas yksi bussipysäkki keskellä ei mitään

Vieläkö on villihevosia

Eilinen hevosten sisään ottaminen ei ollutkaan ihan niin helppo toimenpide kuin yleensä. Muut juoksivat kyllä nätisti sisään, mutta kaksi uutta hevosta jäivät laukkailemaan keskenään laitumelle. No, ajattelin, että laitan muut hevoset ensin sisään ja tulen sitten pyydystämään noita kahta.

Hätiin jo ennätti Sólmundurkin. Epäuskoisena nauroin, kun se ajeli jeepillä pitkin laidunta hevosten perässä. Hevoset tästä vallan riehaantuivat ja painelivat kiitolaukkaa pitkin laidunta, mutta eivät tulleet sitten millään portista läpi. Minun käskettiin hakea (suitsilla, meillä ei ole riimuja, hevoset talutetaan aina suitsilla, joista niiden on muuten kohtuullisen helppo päästä eroon, kun ei niissä ole leukahihnaa) joku hevonen tallista, että nuo kaksi näkisivät sen ja sitten tulisivat talliin. No eipä auttanut, ja Alsælakin rupesi keräämään kierroksia siinä, kun toiset painelivat kiitolaukkaa nenän edestä. Mikä oli ratkaisu tähän ongelmaan? No tietystikin se, että päästetään kaikki hevoset takaisin laitumelle ja sitten taas jahdataan ne talliin! Kaksi uutta yritti edelleen lähteä omille teilleen, mutta saatiin ne jahdattua muiden mukana talliin. Kyllä siinä taas muutama kirosana pääsi, epäuskoisten naurahdusten ja päänpuisteluiden lisäksi. Eikö kenellekään ole tullut mieleen, että olisi oikeasti aika hyvä juttu, jos hevoset voisi hakea laitumelta riimulla? Mutta voitte kuvitella, etteivät ne todellakaan anna kiinni, jos niiden peruskäsittely on sitä, että niitä ajetaan paikasta toiseen.

Voidaan sitten pohtia, mikä olisi ratkaisu tällaisiin ongelmiin. Joku facebookissa totesi, että mitenkä muuten se lauma hevosia saadaan sieltä viidenkymmenen hehtaarin laitumelta nopeasti siirrettyä. Niin. Hyväähän on se, että täällä hevoset ovat todellakin aivan valtavan kokoisilla laitumilla, ja aina laumassa. Tilaa riittää! Mutta täällä on yksinkertaisesti aivan liikaa hevosia. 300 000 ihmistä kohti 100 000 hevosta, se on aikamoinen luku! Väitän, että täällä on puolivillejä hevosia, joilla kukaan ei tee mitään. Ei ole tavatonta, että hevoset karkaavat, mutta niitä myös liikutetaan vapaana laumana, kuten edellisessä paikassa tuli todettua. Ninni kertoi joskus ratsastaneensa tuota ykköstietä pitkin vapaan hevoslauman kanssa. Ehkä hieman vaarallista touhua? Hafdís sanoikin joskus törmänneensä kyseisellä tiellä hevoseen. Siis ihan oli ajanut kolarin. Onneksi vauhtia ei kuulemma ollut kovin paljon - hevoseen törmätessä saisi kyllä aikamoista vahinkoa aikaan.

Täällä kaikki hevosten siirtäminen tapahtuu siis niitä takaa ajamalla. Sen takia karkuun päässeitä hevosia on ihan turha edes yrittää saada kiinni. Myös meidän päiväretkillä, kun hevoset päästetään taukopaikassa tarhaan hetkeksi, ne juoksevat karkuun, kun niitä yrittää pyydystää. Hevoset sidotaan aina ohjista (kuolaimista) kiinni puomiin siksi aikaa, kun ratsastaja kiipeää selkään, ja kun jalustimia säädetään. Meillä on aika monta hevosta, jotka eivät pysy paikallaan kun niiden selkään kiipeää, mikä on melko ikävää, koska meidän perusreitillä, jota eniten ratsastan, on viisi porttia. Kertaalleen olen hevosen selästä jo pudonnut, kun se on äkisti lähtenyt liikkeelle, kun en ole vielä kunnolla ollut selässä. Monta kertaa on ollut vaaratilanteita, kun hevonen on lähtenyt liikkeelle, kun olen nousemassa selkään.

Toinen ongelma tässä maassa on koirat. Meidän Oddur-koiraammekin on useampaan otteeseen mennyt hermot. Viimeksi tänään, kun päästin hevoset tarhaan. Se räksytti tallissa, ärsytti ja pelotti hevosia. Yksi hevonen kaatui tallin ovelle, ja muut hevoset juoksivat sen yli. Syytän tästä osittain koiraa, koska se oli siinä räksyttämässä ja aiheuttamassa yleistä kalabaliikkia, niin että hevoset änkivät kaikki samaan aikaan pienestä oviaukosta. Osittain syytän myös tallin järjettömän liukasta lattiaa. Tallien lattiat ovat kuulemma liukkaita, koska näin estetään hevosten rettelöinti tallissa. Morjens.

Tänään tein yhden vajaan puolentoista tunnin käyntilenkin kahden amerikkalaisnaisen kanssa. Toinen oli jossain määrin liikuntarajoitteinen ja käveli kävelykepin kanssa. Hirvitti, mitä tästä tulee. Sindri ja Ljúflingur käyttäytyivät onneksi moitteettomasti. Itse vain olin tosi pahasti jäässä, kun tuolla kylmässä tuulessa vain kävelin. Jouduin heti perään toiselle lenkille, en ehtinyt pitää pientä taukoakaan välissä. Ensikertalainen, singaporelainen mies, joka onneksi halusi mennä kovempaa, niin en jäätynyt kuoliaaksi. Ai niin ja aamulla testasin noita kahta uutta villihevosta. Olivat oikein mukavia ja säyseitä ratsastaa.

Ruokin hevoset. Mietin taas, miksi ihmeessä täällä syötetään homeista ja lämmintä säilöheinää hevosille. Eipä se näytä niitä haittaavan. Keskusteltiin äsken myös painorajoista. Kenellekään ei ole Sólmundur koskaan joutunut sanomaan, että ovat liian lihavia ratsastamaan, mutta joku arviolta 140-kiloinen mies oli kuulemma vähän sillä rajalla. Kerroin, että Suomessa islanninhevostalleilla on usein 85 kilon painoraja. Sille naurettiin räkäisesti. Islannissa ratsastus on ennen kaikkea miesten harrastus, ja aika moni aikuinen mies painaa yli 85kg.

Revontulia on näkynyt jo kolmena iltana peräkkäin. Nyt on sen verran pilvistä, ettei tänä iltana ehkä näy. Päivät alkavat pidentyä, kuuden aikaan on vielä valoisaa, ja aamulla valoisa tulee jo puoli yhdeksän aikaan. Jee!

Uusi Villihevonen nro 1

Uusi Villihevonen nro 2

Villihevonen 2 jo melkein takaisin kotona (tosin nämä olivat
aika haluttomia tulemaan takaisin kotiin, sillä ne ovat naapuritilalta,
ja olisivat kaikesta päätellen mieluiten jatkaneet sinne)

Söpöliinit

Tärähtänyt mustavalkoinen kissanpentu (homeisessa) heinäkasassa -
kissat ovat ruvenneet seuraamaan minua aina, kun menen talliin, tietävät,
että minä annan niille ruokaa

Sä tiedät kyllä että mulla myrskyää

On ilmoja pidellyt. Ihan niin kovaa ei ole tuullut kuin maanantaina, mutta melko kovaa silti. Ulkona on täydellinen ikkunasää, gluggaveður. Kaunis auringonpaiste, kiva katsella sisältä, mutta niin kova ja kylmä tuuli, että naama meinasi irrota, kun kaupasta tultuani kävelin tuosta tallilta takaisin tänne asunnolleni. Miksi tuulen suunta on aina sama? Siis aina joutuu kävelemään vastatuuleen.

Kävin perjantaina Ninnin kanssa Hveragerðissä pizzalla. Eilen kävi muutama ihminen ratsastamassa, kaksi lasta, jotka puhuivat saksaa ja islantia, ja joku nainen niiden kanssa. Mun mielestä lasten vanhemmat puhuivat vain saksaa? Mutta en tiedä, kuka se meidän kanssa ratsastamassa ollut nainen oli. Tytöt olivat kymmenvuotiaita, oikein näppäriä ratsastajia. En vain pahemmin uskaltanut laukata niiden kanssa, vaikka olisivat kyllä toivoneet. Pieni pätkä mentiin. Kun ei noista lapsista ikinä tiedä. Tänään kävin pikaiseen Selfossissa ruokakaupassa. Kaupan myyjä kysyi munakoisosta, mikä se on. Täällä kassa punnitsee vihannekset. Enhän minä toki tiennyt, mikä munakoiso on islanniksi. No, seuraava asiakas auttoi sitten. Kasvissyöjän paratiisi? Tuskin. Takaisin tullessa meinasi mennä hermot, kun keskelle tietä oli parkkeerattu auto traikun kanssa ja toiselle kaistalle traktori. Näppärästi sillä lailla peräkkäin, että siitä välistä juuri ja juuri mahtui pikkubussilla. Islanti!

Muutenkin ovat hermot välillä koetuksella tämän maan kanssa. Reykjavikissä voi asiat olla paremmin, mutta täällä periferiassa ei todella tunneta sanaa kierrätys. Pullot ja tölkit viedään roskiin myös, ei täällä mitään pullojen keräyspisteitä ole. Mikä ihmeen logiikka tässä oikein on? Energiaa on riittämiin, alumiinitehtaita rakennetaan luontoa saastuttamaan, mutta sitä alumiiniä ei edes viitsitä kierrättää! Bónuksesta en ole ainakaan löytänyt maustepusseja, joilla voisi täyttää noita lasipurkkeja. Että niinku osta aina uusi lasipurkki, jos mauste on loppu! En tällaista muista joutuneeni koskaan tekemään. Ei mitään muitakaan täyttöpakkauksia tietenkään ole, siis esim. pesuaineille tms. Ja sitten nämä vielä kehuvat olevansa ympäristöystävällisiä, kun energiaa on riittämiin ja se on puhdasta. No, ei se riitä. Autoiluhan täällä on ihan käsittämätöntä, sillä autolla ajetaan ihan kaikkialle, ja se auto on vielä ihan järjettömän iso. Kyllä ehkä tuolla sisämaassa ymmärtää ne valtavat jeepit, mutta kyllä täällä pärjäisi ihan tavallisella henkilöautolla. Tuntuu myös järjettömältä ajella ympäriinsä yksin ties kuinka monen hengen pikkubussilla.

Hyvää on se, että ollaan lähellä Färsaaria. Ensi viikolla on kaksi Eivørin konserttia, toinen keskiviikkona Reykjavikissä ja toinen lauantaina Akureyrissä. Lauantain konserttiin joka tapauksessa olen menossa! Perjantaina menen myös Mývatnin retkelle. Edellisestä kerrasta onkin aikaa. Dimmu Borgirissa olisi tarkoitus myös poiketa. Toivotaan, että kaikki menee nappiin ja retki onnistuu! Ihana färsaarelainen ystäväni Sigvør on myös ensi viikolla Islannissa. En olekaan häntä sitten lokakuun nähnyt! Enkä sen puoleen ketään hyväksi luokiteltavaa ystävää sitten Suomesta lähtöni. Välillä tuntuu, että pää hajoaa kaikesta tästä omasta tilasta, mutta sitten, kun joku puolituttu tähän omaan tilaan tulee, sekin tuntuu ahdistavalta. Minäkö ristiriitainen?

Vapaapäiviä on ollut hyvin vähän. Siksi ajattelinkin nyt pitää pidemmän vapaan, melkein viikon, en ole Sólmunduriä vielä täysin konsultoinut aikeistani. On ollut puhetta, että olen to-ma poissa, mutten tiedä, mitä tapahtuu, jos ilmoitankin olevani ke-ma. Mutta palkkaa on tullut nyt vähemmän, ymmärrettävästi, kun turisteja käy vähemmän, mutta vapaapäiviä ei silti ole ollut. Tänäänkin kävin vähän pesemässä tallin seinää ja otan hevoset kohta sisään. Eihän se ole paljon työtä, mutta silti eri juttu olla koko päivä vapaalla ja jossain ihan muualla. Huomenna pitäisi kokeilla kahta uutta hevosta. Luulin eilen hakeneeni naapuritallista kaksi hevosta meille kengitettäviksi, mutten ymmärtänyt, että ne olisivat jäämässä. Näköjään sitten.

Meinasi suu loksahtaa auki, kun käytiin Ninnin autoa perjantaina tankkaamassa. Shellillä oli ihan palvelu, ja vieläpä ilmainen sellainen: tankkaavat auton, eikä itse tarvitse kuin käydä sisällä maksamassa! Aika vau. Ei Suomessa kyllä.

Pilvistä

Pikkubussin tuulilasin läpi kuvattua, kaatosade

Ljúfur ja Ljúflingur

Hevosten ruokintaa islantilaisittain: päästetään ne (suitset päässä ja kaikkea)
turisteja odotellessa vapaaksi heinäkasalle (Sólmundur oli nukkunut pommiin
eikä ollut ruokkinut hevosia).

Oddur "auttamassa" hevosten sisään ottamisessa (eilenkin
se jahtasi Stjarnan ihan väärään suuntaan).

Minä ja Alsæla

Odottelua

Lukkan selässä

Lukka menee tukka tuulessa hulmuten

Aurinko <3

Tallin uusimmat söpöläiset karvakasat