þetta reddast: This could be a case for Mulder and Scully

Mitä minä valitan, että täällä on tylsää. Katsoin hetki sitten ulos ikkunasta, ja kas, siellä oli hevonen väärällä puolella aitaa! Lähdin selvittelemään, kuka, miten ja miksi se on sinne päätynyt. Rikos selvisi melko nopeasti: hevonen oli kavionjäljistä päätellen tullut jotenkin kätevästi porttina toimivan langan ali (ei sähköä, hevoset tekevät tuota silloin tällöin), poukkoillut tovin tallin edustalla ja mennyt sitten porttina toimivan langan läpi (jälleen, ei sähköä). Varotoimenpiteenä solmin langan uudelleen kasaan ja viritin sen niin, että hevonen ei juoksisi suoraa päätä pois pihasta, jos en saisi sitä kiinni ja se juoksisi karkuun. Aseistauduin parin porkkanan kera, jotka eivät kyllä karkulaiselle kelvanneet, mutta ihme kyllä hevonen antoi heti kiinni oikein nätisti. Talutin sen sitten talliin. Tämä karkulainen pääsee jatkossa Zettan seuraksi putkiaidatulle kentälle tarhailemaan!

Viikonloppu kului mukavissa merkeissä. Perjantaina olin katsomassa Skálmöldiä Harpassa, olipa aika upea konsertti. En ollut käsittänyt, että noinkin metalli-metallibändi voi olla noin suosittu täällä! Harpan isoin sali oli kolmena iltana loppuunmyyty. Itse olin kolmannella parvella - liput permannolle olisivat maksaneet mansikoita, eikä tämä nyt ihan suosikkibändini ole. Mutta yksi niistä ehdottomasti. Aivan mielettömän upeaa kuulla kappaleet ihan sinfoniaorkesterin ja kuoron kera! Väliaikakin oli. Päädyin juttelemaan vieressäni istuvan naisen kanssa, joka otti järjestelmäkameralla kuvia. Nainen osoittautui saksalaiseksi. Kuten myös bussipysäkillä bussia odotellut ja samaan bussiin kanssani tullut mies. Olen jonkin sortin saksalaismagneetti! Perjantaisen konsertin ainoa huono puoli on, että kappaleet kuulostavat tämän jälkeen aika laimeilta levyltä kuunneltuna. Narfi on lempikappaleeni, ja erityisesti sen orkesteri- ja kuorosovitukset saivat ihon kananlihalle.

Lauantaina täällä jo muutaman kerran aiemmin ratsastamassa käynyt Katharina tuli tänne viikonloppuvierailulle. Lauantaina tehtiin päiväretki, ja oltaisiin menty kuumille lähteille Reykjadaluriin, mutta lähdimme sen verran myöhään liikkelle, että olisi jo tullut pimeää ennen kuin oltaisiin ehditty takaisin. Sitäpaitsi alkoi sataa. Alsæla ja Ljúfur taas loistivat; en meinannut saada Alsælaa pysähtymään taas yhdessä kohtaa, ja muutenkin olivat välillä ihan sekopäitä. Illalla yritettiin Selfossiin uimaan, mutta uimahalli olikin mennyt poikkeuksellisesti aiemmin kiinni. Käväistiin vielä Jólatorg-nimisessä tapahtumassa. Siellä oli pari mökkiä, joista ehkä yhdessä myytiin jotain villasukkia, ja hirveä musiikin jumputus säesti "tapahtumaa".

Sunnuntaina aamulla kävi pari tanskalaista matkaoppaana työskentelevää naista, jotka ovat tulossa kesällä isomman ryhmän kanssa ratsaille. Ymmärsin jopa tanskaa vaihteeksi aika hyvin! Nyt alan ymmärtää, että Tanskassa on tosi isoja murre-eroja. Eivät ne itsekään ymmärrä toisiaan. Mutta ruotsilla pärjäsin, jes, kerrankin! Sitten haettiin Katharinan kanssa lähilaitumelta kasa hevosia ratsain. Vähän alkoi hirvittää, kun hevoset edellä lähtivät kunnon pukkilaukkaa, eikä itsellä ollut mitään tuntumaa hevosen suuhun. No, kotiin tultiin laukkaa/tölttiä vapaana juoksevien hevosten perässä, kuinkas muutenkaan, ja hengissä selvittiin. Olin silti tyytyväinen, kun Sólmundur käski hakea Stjarnan ja vetää sillä Katharinalle vielä yksi puolentoista tunnin lenkki. Stjarna on suloinen, laiska, aloittelijoiden hevonen. Joku välimuoto voisi olla toki kiva, mutta sellaisia ei kai ole. Illalla käytiin vielä uimassa Hveragerdissä, kävi ilmi, että Sólmundurin vaimo on tuossa paikallisessa terveyskylpylässä töissä. Siellä olikin aika luksusta: yhteen kuumista ulkoaltaista pääsi jo sisällä, ja altaassa oli oviaukko. Ei tarvitse kävellä ulkona kylmässä yhtään!

Aika menee hurjaa vauhtia. Tuntuu, että vasta äskettäin tulin koko Islantiin, saati sitten aloitin työt täällä Sólhestarilla. Toisaalta ensimmäisen paikan ikävät kokemukset tuntuvat hyvin etäisiltä. Perjantaina suuntaan jo Suomeen, hassua. Tammikuussa sitten takaisin tänne. Tuntuu kyllä, että jotenkin kuitenkin viihdyn täällä hirveän hyvin ja jollain tapaa tämä maa tuntuu kyllä kodilta. Katsotaan, mitä fiiliksiä Suomessa olo herättää!

Harpa pimeässä

Harpasta sisältä otettu kuva

Hetki ennen H-hetkeä

Oddur tuli mukaan päiväretkelle, hävisi sitten yhtäkkiä ja oli jo
kotona kun tulimme takaisin. Epäilemme, että se osaa lentää.

Kuumilla lähteillä, näihin ei kyllästy kai ikinä

Päiväretken määränpäänä oli talli, jossa pysähdyimme myös brittituristien
kanssa kamalassa vesisateessa muutama viikko sitten. Mukavaa, kun hevoset menivät
piehtaroimaan ja olivat ihan likaisia. Tallista nyt ei tietenkään löytynyt mitään harjaa,
jolla olisi saanut hevosia siivottua. Ei muuta kuin satula likaiseen selkään!