þetta reddast: Puhdistamisen tarkoituksena on edistää hevosen ihon toimintaa ja täten parantaa yleisvointia

Facebook-kirjoittelun innoittamana ajattelin kirjoittaa muutaman rivin hevosen käsittelystä ja siihen liittyvistä kulttuurieroista.

Muutama on tullut kirjoitusteni perusteella siihen lopputulokseen, että meillä on villejä hevosia. Sehän ei suinkaan pidä paikkaansa. Suurin osa meidän hevosistamme on säyseitä ja kilttejä. Yksikään ei pure tai potki, paitsi Ljúflingur potkii, jos sen takana ratsastaa. Meillä on todella tasaisia hevosia, ja kaikki tölttäävät, jotkut helpommin kuin toiset. Jostain syystä moni turisti ei vain usko, että ohjat on pidettävä tiukalla, jotta hevonen tölttäisi.

Mutta sitten on näitä vähän parempia hevosia. Tuntuu, etttä hyvä islanninhevonen on nopea, sähäkkä ja suorastaan räjähdysherkkä. Ja minun mielestäni kovasuinen, mutta minä olenkin tottunut ratsastamaan löysillä ohjilla, joten en ole paras mahdollinen ihminen sanomaan. Näitä hevosia meillä on kuitenkin melko vähän.

Moni vaikuttaisi olevan sitä mieltä, että on vain kaksi ääripäätä: joko tämä islantilainen villin lännen meininki, tai sitten suomalainen hevoset sadan loimen alla pumpuliin käärittynä -meininki. Täkäläisessä hevosenkäsittelyssä on paljon hyvää. Hevoset ovat aina ulkona, aina laumassa, isoilla laitumilla, tilaa on. Niitä ei turhaan paapota, eikä niiltä kysellä, menisitkö ja tekisitkö, vaan ne menevät ja tekevät. Nämä hevoset ovat uskomattoman varmajalkaisia, varmoja muutenkin, eivät säiky turhia. Mutta kyllä vaan 5-vuotiasta hevosta voisi kouluttaa vähän ennen kuin se laitetaan paikkaan, jossa olisi tarkoitus turistien ratsastaa. Niin kauan kuin minä olen täällä, kyllä tasan pidän huolen, ettei turistia laiteta 5-vuotiaan selkään. Karsinoita ei putsata ollenkaan joka paikassa päivittäin, vaan muutaman kerran vuodessa, minkä kyllä kuivikkeiden (tai niiden puuttumisen) valossa ymmärtää, mutta kyllä vaan meidän tallissa haisee pahalta. Hevosia ei harjata, niiden kanssa ei puuhastella, mikään ei ole niin justiinsa. Hevoset sidotaan kuolaimista kiinni (pari vetopaniikkikohtausta on tullut, hevoset ovat joka kerta lopulta päässeet itse suitsistaan eroon, mikä on kyllä ihan hyvä). Hevosia ulkoilutetaan niin, että ne juoksevat vapaana laumana, niitä ajetaan takaa autolla tai ratsain. Tämäkin on muuten ihan se ja sama, mutta kun tiellä tulee vastaan parikymmentä vapaana juoksevaa hevosta ja toista kertaa elämässään hevosen selässä istuvan turistin hevonen lähtee täyttä laukkaa niiden perään, niin siitä on nauru kaukana. Tämäkin tapaus onneksi päättyi onnellisesti, tyttö sai hevosensa pysäytettyä ja käännettyä takaisin, aivan mahtava suoritus kokemattomalta. Olenpa kuullut, että joku oli ajanut ihan hevoskolarin tuossa ykköstiellä, kun siinä oli lauma vapaana juoksevia hevosia.

Yksinkertaisesti sanoisin, että täällä on liikaa hevosia. Niitä on tiettävästi noin sata tuhatta kolmea sataa tuhatta ihmistä kohti, aikamoinen määrä. Hevoslaumat ovat suuria, ja pohjoisessa ajellessamme tien varressa oli hevosia - jos ne säntäisivät tielle, ei olisi kovin kivaa. Hevosten pitäminen on monelle vain tapa: kun on aina ollut hevosia, niitä pidetään yhä, vaikkei kukaan niillä mitään tee. Ne elävät puolivilleinä ja vapaina. (Tällaisia hevosia ei tietenkään käytetä turistiratsastusbisneksessä.)

En halua mitenkään mustamaalata islantilaista hevoskulttuuria, sillä tässä on paljon hyvää, ja olen oppinut paljon uusia juttuja, mutta ei kaikkea voi laittaa kulttuurierojen syyksi. Kyllä jossain vaiheessa niitä tapoja on alettava pikkuhiljaa muuttaa, sillä esim. nuorten hevosten koulutus tehdään sen ensimmäisen paikan perusteella samoilla metodeilla kuin varmaan sata vuotta sitten. Raakaa voimaa, niin minulle sanottiin. (Tämäkin oli taas tietysti vain tuo yksi paikka, eivätkä tietenkään kaikki tee noin.)

Täällä minulla käynnistyy viimeinen viikko yksin tässä tilalla. Melina Tanskasta tulee perjantaina. On ollut ihanaa saada asua yksin, mutta hevosten kanssa kyllä mieluusti otan apukädet vastaan. Viime torstaina olin kahdeksisen tuntia töissä, joista kuusi ratsailla. Syömättä lounasta. Olin aivan kuollut ja lähes pyörtymäisilläni, kun pääsin takaisin sisään illalla. Torstaina kävi pari suomalaisturistia, jotka olivat hyviä ratsastajia, mutta sitten heidän kanssaan täytyi laittaa kokematon kiinalaisnainen, joka ei osannut käytännössä sanaakaan englantia. Joskus käy näin, ja se harmittaa valtavasti, koska tämän paikan etu on ehdottomasti pienet ryhmät ja se, että kokeneempien kanssa voidaan painella kovaa. Tuon kiinalaisen hevonen vielä yritti muutamaan otteeseen kääntyä takaisin kotiin, ja yritä siinä sitten kertoa, mitä pitää tehdä, kun toinen ei osaa kieltä lainkaan.

Viikonlopun kinusin vapaaksi. Täällä on vain otettava ja lähdettävä, jos haluaa lähteä. Jos kysyn, voinko lähteä, vastaus on "we can talk about it", ja itse asiassa se oli vastaus nytkin, kun sanoin, että lähden. Olimme Ninnin kanssa Reykjavikin kuuluisassa yöelämässä, joka oli kyllä tällä kertaa varsin hiljainen, kuulemma. Saimme silti jotenkin illan venähtämään aamuneljään asti, kävimme pari tuntia hostellissa nukkumassa ja sitten koomailimme ympäri kaupunkia. Olipa kyllä näppärää, kun oltiin autolla liikkeellä!