þetta reddast: Ég er glaðasti hundur í heimi

Islantilaiseen maaseutuelämään kuuluu ikävänä ominaispiirteenä se, ettei koiria liiemmälti kouluteta. Meidän Oddur-koira osasi kyllä istua, tulla luokse, mennä maahan ja sen sellaista, mutta islanninlammaskoirana sillä oli vahva paimennusvietti, jota ei ollut kanavoitu yhtään mitenkään. Suurimman osan aikaa se oli tyhjän panttina pihalla, mutta aina, kun hevoset päästettiin ulos tai otettin sisään, se tuli kovasti räksyttämään ja hevosia "paimentamaan". Se olisi ollut ihan loistava apu, jos se olisi koulutettu ja jos se olisi kuunnellut mitään käskyjä, kun se hevosia paimensi! Muutama viikko sitten se räksytti tallissa hevosille niin, että yksi hevosista kaatui tallin oviaukkoon ja muut paniikissa sitten juoksivat kaatuneen hevosen yli kapeasta ovesta ulos. Ihme, ettei kenellekään käynyt mitään! Yleensä suljinkin Oddurin sisälle kahvittelutilaan, kun päästin hevosia ulos tai otin niitä sisään. Kun päästin koiran ulos, se meni räksyttämään ja puremaan jo ulkona piehtaroivia hevosia.

Viime perjantaina se sitten oli käynyt, ja tämä kävi minulle ilmi jostain sivulauseen sivulauseesta. Hevonen oli potkaissut Odduria niin pahasti, että se jouduttiin lopettamaan. Kuulemma se olisi saattanut parantua jollakin tasolla ehkä, mutta se olisi ollut epävarmaa ja olisi vaatinut kalliita toimenpiteitä. No ehdottomasti on parempi silloin eläin lopettaa toki. Mutta kyllä niin pistää vihaksi, että niin turhaan yksi maailman suloisin ja iloisin koira kuoli! Se oli AINA pihalla vastassa, kun tuli takaisin. Se tuli aina mukaan ratsastusretkille, kerran jopa kuumille lähteille asti. Se oli aivan älyttömän kiltti ja iloinen ja hyväntahtoinen koira.

Nyt tilalla on jo uusi koira kokeilussa. Border collieksi sitä väittivät, mutta ei se kyllä sellainen ole, jokin risteytys kaiketi. Junior sen nimi on, se on neljävuotias, koska Sólmundur ei halua nuorta koiraa, kun ei sillä ole aikaa sitä kouluttaa. Junior on suloinen, mutta totteli vielä vähemmän kuin Oddur käskyjäni tulla luokse tai istua, joten katsotaan nyt, jos se jää, kuinka kauan kestää, ennen kuin sille käy samoin kuin Oddur-reppanalle.

Oddur rakas lumessa kierimässä

Kaipaan tätä karvanaamaa kotiin tervetulleeksi toivottamassa

Oddur tykkäsi kieriä heinässä, lumessa, ihan missä vaan

Oddur elementissään, hevosille räksyttämässä

Junior

Torstai-iltana olin katsomassa viisikäyntikilpailuja tässä ihan lähellä. Ihan hirveästi siellä oli porukkaa! Ja televisioitiinkin suorana. Että sen luokan tapahtuma. Se vahvisti käsitystäni siitä, että tässä maassa todella arvostetaan hevosissa sellaista räjähtävyyttä. Yksikään hevosista ei näyttänyt siltä, että haluaisin olla niiden selässä, siitä oli rauha ja tyyneys kaukana! Mutta oli kiinnostavaa. Kilpailun voitti nuorehko naisratsastaja, mikä on harvinaista, sillä täällä ratsastus on miesten laji, ja miehet ovat kuulemma sitä mieltä, ettei nainen osaa ratsastaa passia.

Torstai-iltana paukkasi paikalle myös viime kesänä täällä töissä ollut ruotsalainen Natalie. Ja ilmoitti, että hänen kaverinsa tulevat tänne seuraavana päivänä myös yöksi, että onhan se ok. No mitä muuta voi sanoa, kuin että on? Olin kutsunut Ninninkin tänne kylään. Ruotsalaiset menivät aikaisin nukkumaan ja heräsivät aikaisin, me litkittiin Ninnin kanssa pullo punkkua minun huoneessani ja juoruttiin. Olipa kivaa!

Perjantaina oli yksi ryhmä klo 9 ja toinen klo 10. Natalie otti yhdeksän ryhmän ja minä kymmenen. Takaisin tullessani, noin klo 12.30, Natalie ilmoitti minulle, että klo 14 tulee 10 ihmistä. Morjens! Jos se ei olisi ollut täällä, en olisi ehtinyt syödä. Nyt ehdin pitää juuri ja juuri puolen tunnin lounastauon. Kymmenen hengen porukka saatiin Sólmundurin kanssa hoidettua, mutta Natalie oli menossa samaan aikaan kavereidensa kanssa rastsastamaan ja komenteli, etten saa ottaa sitä ja sitä ja sitä hevosta, mikä hankaloitti asioita hiukan. Itse jouduin ottamaan sitten sen uuden, enemmän pommia kuin hevosta muistuttavan tamman, jota olin edellisenä päivänä kokeillut. No, hengissä selvittiin. Lähdin sitten vielä Vinbudiniin, että saisin iltaa varten ostettua sen punkkupullon. Juuri ja juuri ehdin Selfossiin ja olin kassalla, kun Sólmundur soitti, että vartin päästä tulee vielä yksi ihminen tunnin retkelle. Siinä kohtaa kihisin jo kiukusta. Sanoin, että en voi tehdä näin paljoa yksin, että ilman Natalieta koko päivä ei olisi ollut mahdollinen. Lauantaina kävi kuuden hengen porukka, eilen ei ketään. Tänä aamuna kaksi kivaa saksalaisturistia.

Olin kuitenkin niin täynnä tätä perjantain kaltaista, että sovimme tanskalaisen Melinan kanssa, että se tulee tänne jo kuukautta aiemmin, maaliskuun lopussa. Kun sillä loppuu koulu maaliskuun puolessa välissä joka tapauksessa, ja itsellä alkaa mennä hermo siihen, että välillä on ihan hirvittävästi tekemistä, ja välillä ei näe edes toista ihmistä kahteen vuorokauteen... näin myös ehkä pääsen matkustelemaan täällä hiukan vielä ennen toukokuista pois lähtöäni - siis järjetöntä, että lähden täältä jo kahden kuukauden päästä! Laivalippu Färsaarille on ostettu. Seuraavaksi pitäisi hankkia lentolippu sieltä Tanskaan. Ajattelin junailla itseni Tanskasta Ruotsiin ja sitten laivalla Suomeen (Turkuun?). Arvioitu paluuaika Suomeen olisi sitten 18. tai 19. toukokuuta. Huvittaa nyt vain matkustaa pidemmän kaavan kautta, joten sitten niin.