It all seems wrong when you're not here

Tänään havahduin siihen, etten ole nähnyt yhtäkään ystävääni sitten tänne tuloni, eli neljään viikkoon. Onhan sitä kamalampiakin kohtaloita, eikä yksinäisyys ole vaivannut, mutta nyt kun tuon tajusi, tuli kova tarve nähdä joku ystävä. Onneksi tämä korjaantunee torstaina, jolloin olen alustavasti sopinut aamiaistreffit Sigvørin kanssa Reykjavikiin. Jónheðin eilen viestitteli myös olevansa tänään tulossa Reykjavikiin, toivotaan, että olisi siellä vielä torstainakin (takaisin Färsaarille se ei kyllä ennen perjantaita pääse, kun Atlantic Airways lentää tätä väliä maanantaisin ja perjantaisin). Sigvør on siis uusin färsaarelaistuttavuuteni, jonka luona sain yöpyä viime reissullani Gøtassa. Ihana ihminen. Jónheðin taas on se, joka ensimmäisellä Färsaarten-matkallani ystävällisesti ajelutti ja kävelytti minua Kirkjubøurissa (yksi Färsaarten historiallisimpia, vanhimpia paikkoja). Jónheðin on virallinen tietotoimistoni, kävelevä tietosanakirja, jolta löytyy vastaus kysymykseen kuin kysymykseen. Mukava tyyppi hänkin. Torstaina myös tulevat Hafdís, Gyða ja Helga Rós tänne ratsastamaan. Lauantaina on Eivørin ilmaiskonsertti päivällä Pohjolan talossa, illalla halloween-juhlat Gyðan luona. Kivaa siis on tiedossa tälle viikolle!

Viime viikko oli hiljainen. Maanantaina oli kaksi ryhmää, seuraava turisti ilmestyi vasta perjantaina paikalle. Viikonloppu oli kiireisempi, lauantaina käytiin kuumilla lähteillä kahden ruotsalaisen kanssa, mutta alkaa olla jo liian kylmä, eivät hekään lopulta uskaltautuneet uimaan. Lämpimästä vedestä ylös tuleminen voisi olla vähän turhan vilpoista. Matka ylös vuorelle, jossa tuo Varmá-joki sijaitsee, oli sekin vähän turhan jännittävä. Hevosilla näytti olevan hokkikengät, mutta lumi, jää, tilsat, liukkaus ja ajatuskin siitä, että hevosen jalka lipeää kiperässä kohdassa ja päädymme rotkoon sai meidät taluttamaan hevosia vähän matkaa takaisin päin tullessa. Ja piru vie, kun tuuli niin järkyttävän paljon! Muuten sää ei olisi ollut niinkään kylmä. Olimme lähestulkoon jäässä kun pääsimme takaisin tallille. Sólmundurin vaimo tarjosi taas lämmintä, kermaista ruusukaalikeittoa heidän kotonaan. Ihanaa! Eilen oli myös paljon porukkaa, samoin tänään, mutta onnekseni olen saanut vedettäväkseni suht pieniä ryhmiä. Sólmundur tuppaa tekemään niin, että jakaa ryhmän kahtia, jos on kovin iso porukka. Mukavampaa niin! Huomasin ilokseni ymmärtäväni myös norjaa jonkin verran. Nuori norjalaismies kertoili brittituristeille olleensa Huippuvuorilla ja siellä katselleensa revontulia. Kuulemma parhaiten ne näkee merellä, ja hienointa on, kun koko taivas syttyy revontulista ja ne loistavat vihreinä ja pinkkeinä. Näin kertoili hän. Huippuvuorille siis seuraavaksi?

Olen löytänyt uuden lempihevosen, kun Uusi Punainen on jossain levossa laitumella. Tämä on uusi tamma nimeltään Alsæla (ymmärsinköhän nyt ihan oikein, että tuo tarkoittaa ekstaasia, siis sitä huumetta). Ratsastin sillä kuumille lähteille, no, se ei ollut koskaan ollut siellä ennen, eikä suostunut yhden joen yli menemään, joten talutin sen siitä sitten lopulta yli (onneksi oli kumisaappaat). Tänään se ei myöskään suostunut menemään jokeen sillan ali, joten ei muuta kuin turistit edelle ja minä Alsælan kanssa perästä. Sillä on myös hassu tapa juoda jokaisesta joesta, joka ylitetään. Tammaparka oli jo kuumien lähteiden jälkeen aika poikki, mutta olen silti ratsastanut sillä sekä sunnuntaina että tänään, koska ensinnäkin pidän siitä paljon, siksi toisekseen sen kuntoa täytyy kasvattaa, ja kolmanneksi sen täytyy oppia näihin hommiin jos täällä meinaa olla. Tänään se käyttäytyi jo melko moitteettomasti, mitä nyt teki jonkin kummallisen sivuloikan takaisin päin tullessa. Ovat nämä satulat niin huteria, että hyvä, kun en taas selästä pudonnut, mutta onnistuin sentään pysymään kyydissä tällä kertaa. Tämän päivän toiselle kierrokselle otin tallin isoimman hevosen Háfetin. Se on jo lähes normaalin hevosen kokoinen. Tosi kiva hevonen muuten, muttei pysy paikallaan selkään kiivettäessä. Jotain siellä joessa nyt sitten oli, tai sen pohjalla, kun jo Alsæla siellä kompuroi, Háfeti meinasi vallan uimaan mennä. Onneksi vältyimme siltä sentään, mutta kyllä sydän vähän pomppasi kurkkuun, kun hevonen oli keskellä jokea polvillaan.

Isäntäväki on ollut edelleen oikein mukavaa. Lauantai-iltana Sólmundur soitti ja kysyi, haluanko tulla syömään hänen ja hänen vaimonsa kanssa. No toki haluan! Siellä on aina niin hyvää ruokaa. Lammasta, yleensä, ja niin nytkin. Sain myös oluen, ja Sólmundur halusi skoolata "to good staff". Herttaista! Kuulin myös tänään, että minä voin ratsastaaa millä hevosella tahansa, kun olen niin hyvä ratsastaja. Tuollaiset jutut lämmittää kyllä mieltä, varsinkin, kun ottaa huomioon, miten nuivia edellisessä paikassa oltiin. Sólmundurin vaimo, jonka nimeä en edelleenkään tiedä, antoi minulle myös tyttärensä vaatteita, joita tämä ei enää käytä. Sain yhdet farkut, mustan topin ja muutaman paidan. Hirmu kivaa, sillä minulla ei täällä ole paljoa vaatteita.

Luen mielenkiinnolla myrskyuutisia Britanniasta ja Pohjois-Euroopasta. Täällä on tullut niin monta päivää niin paljon, että hyvä, kun eteenpäin pääsee kulkemaan. Millainenhan mahtaa myrsky täällä sitten olla? Täällä kun ei mikään estä tuulen kulkemista, kun puita ei juurikaan ole. Enemmän kyllä ehkä jännittää, purkautuuko tulivuori Katla sinä aikana, kun minä täällä olen. Eihän se ihan lähellä ole, että ei pitäisi välitöntä vaaraa olla kyllä.

Stjarna on suloinen

Auringonlasku

Turistittomien päivien puhde: satuloiden putsaus. Miksi ihmeessä täällä ei
käytetä satulahuopia? Satulat ovat tosiaan tämän näköisiä, ja niitä
saa hinkata puhtaaksi ihan voimalla.

Ljuflingur ja Zetta

Alsælan selässä kuumille lähteille menossa

Varmá

Reykjadalur

Alsæla ja sen nätti tukka <3

Oddur hassuttelee heinäkasassa

Alsæla. Yllättävää, että tykästyin mustaan tammaan! (Asiaan vihkiytymättömille:
oma hevoseni on myös musta tamma, eikä suinkaan ainoa musta tamma elämässäni,
aikanaan Kilon tallilla ehdoton lempihevoseni oli musta tamma Volta.)