þetta reddast: Vuorien taa käy kulkemaan

Viikonloppu oli kiireinen. Noin yhdentoista tunnin työpäivät la ja su takasivat aika hyvän väsymyksen. Toki lauantaina oli pakko päivällä käydä Vínbúðinissa, sillä niin moni ihminen perjantaina kehuskeli juovansa punaviiniä, että ihan rupesi tekemään mieli. Ostinkin kunnon satsin: kymmenen oluen paketin ja kaksi pulloa punkkua. Lauantai-illan viimeinen työtehtävä oli hakea ratsain kaksi hevosta laitumelta. Säädin siinä aikani, ennen kuin tajusin, että eihän niitä hevosia noin vaan haeta. Ne oli saatava valtavalta laitumelta ratsain jahdattua pienempään aitaukseen, josta ne sai kiinni. Vähän hirvitti lähteä niiden perään täydellä laukalla, kun allani oleva hevonen ei tuntunut reagoivat pidätteisiin juurikaan, mutta hengissä selvittiin. Villihevoset sain lopulta pyydystettyä, toisen ratsastamaani hevoseen kiinnitettyä ja toisen kädessä kuljetettua takaisin tallille. Töltättiin jopa lähes koko kotimatka tämän kokoonpanon kanssa! Tämän jälkeen lähinnä jalat ja kädet olivat hyytelöä jännityksestä, helpotuksesta ja väsymyksestä. Tässä kämpillä sitten sen jälkeen pari lasillista viiniä tissuttelin, ja pari kaljaakin kului, ja aloin vielä sänkyyn mennessäni kuunnella Spotifysta musiikkia. Yöunet jäivät jonnekin kuuden tunnin tienoille.

Lauantaina piti käydä iso ryhmä ratsastamassa, ja satuloitiin miljoona hevosta niitä varten, mutta omistajat olivatkoin erehtyneet päivästä, iso ryhmä tulikin vasta sunnuntaina. Ei muuta kuin sama rumba uudestaan. Eilen piti olla se iso porukka aamusta ja päivällä kaksi ihmistä, mutta nuo kaksi tanskalaista halusivatkin yllättäen heti perään toisen samanmoisen kahden tunnin retken, joten ei muuta kuin sellainen sitten tehtiin. Ne halusivat vielä mennä täysillä, ja kun hevosilla hengästymisestä ja tolkuttomasta hikoilusta huolimatta tuntui virtaa riittävän, niin mentiin sitten. Illalla olin niin puhki, että hyvä kun jaksoin mitään tehdä. Onneksi minut ruokittiin isäntäperheen puolesta, en varmaan olisi jaksanut edes laittaa ruokaa!

Tänään sitten onkin ollut löysempi päivä. Päivän ainoa ryhmä oli kahdelta. Alunperin piti tulla viisi henkeä, no isäntä soitti hetki ennen ryhmän pihaan ajamista, että onkin seitsemän ihmistä. No, samapa tuo. Taas muutama tanskalainen, pari ranskalaista ja pari jenkkiä. Tanska on kyllä kiehtova kieli! Yritin eilen ja tänään puhuakin muutaman sanan, mutta se herätti lähinnä huvittuneisuutta, koska en osaa puhua tanskaa normaalisti. Vähintään päädyn työntämään kielen ulos suusta tai jotain vastaavaa. Jännää, miten sitä kieltä ymmärtää luettuna vallan hyvin, mutta puhuttuna on sitten ihan eri asia. Ruotsalaiset puhuvat tanskalaisten kanssa englantia. Ja tanskalaiset minulle myös heti, kun en ymmärrä jotain, mutta outona ja sinnikkäänä puhun heille takaisin ruotsia.

Jaksoin tänään vaivautua Hveragerðin uimahallia testaamaan. Enimmäkseen minun käytössäni oleva punainen maasturi on ollut jotenkin rikki, mutta nyt se taas jotenkin toimii, tosin täytyy katsoa, että joku mittari pysyy aisoissa, en edes tiedä, mikä se on, mutta jos viisari menee kovin korkealle mittarissa, sitten pitää sammuttaa auto ja/tai soittaa tälle isännälle. Selvä. No, ajelin jo sujuvasti keskellä tietä takaisin päin tullessani, kuten islantilaiset usein tapaavat tehdä, kun ei muuta liikennettä ole. Uimassa käynti oli kivaa, joskin kuumassa vedessä en kestä kovin kauaa lillua. Mutta siistiä se on, kylmä ulkoilma, hämärtyvä ilta, lämmin vesi.

Olen taas manannut näitä näiden hevosia, vaikka täällä kivoja hevosia onkin. Zetta ei pysy aidoissa, se menee kaikesta yli, ali tai läpi, ja tänäänkin minun piti se käydä pyydystämässä, kun se karkasi laitumelle. Eihän se ensin meinannut antaa kiinni. Samoin tuntuu, että monella hevosella on täällä suu kuin betonia. Kyllä ne reagoivat pidätteisiin, mutta niitä saa ihan oikeasti kiskoa voimalla, että mitään tapahtuu. Ihan kuin nämä haluaisivatkin hevosten olevan sellaisia?! Yhtään suustaan myötäävää hevosta ei ole täällä vielä tullut vastaan. Toinen ärsyttävä asia on hevosten kykenemättömyys seistä paikallaan, kun selkään kiipeää. Tämän seurauksenahan putosin sen uuden punaisen selästä ennen kuin olin sinne kunnolla ehtinytkään. Ohjat on otettava kunnolla käteen, ei voi haaveillakaan löysin ohjin selkään nousemisesta.

Onnistuin myös eilen putoamaan ihan oikeasti sen uuden punaisen selästä, suoraan mutavelliin. Se kompuroi ja jotenkin meni polvilleen, eikä näissä pimppihöylissä, joita joku satuloiksikin kutsuu, mitenkään päin pysy kyydissä jos yhtään mitään yllättävää tapahtuu. Siinä turistireppanat sitten kauhistelivat, että ei kai vaan sattunut. No ei, ja onneksi nämä ovat pieniä hevosia! Mutta se tamma kompuroi vielä toisenkin kerran, käynnissä, tasaisella maalla, että ei sillä vissiin kaikki ole ihan kunnossa.