þetta reddast: It's only words and words are all I have

Súrmjólk. Ajattelin, että se on sama kuin ruotsiksi, piimä. Ihmettelinkin sitten, miksi ihmiset kaataa jotain piimää niiden murojen päälle. No, se on jotain jogurtintapaista, ei kuitenkaan ihan jogurttia vaan vähän juoksevampaa. Ota siitäkin nyt sit selvää? Ja sænk on tietysti peitto, ei suinkaan sänky. Niin ja sänky on sitten tietysti rúm. Että asiat olisivat mahdollisimman hankalia muistaa!

Eilen piti taas jahdata koko hevoslauma tarhasta toiseen. Koirat pääsivät yhtä hevosta härnäämään, ja se jäi väärään tarhaan. Yritin komentaa koiria, mutta eivät ne totelleet. Tämähän on luonnollisesti tänne tulevien ulkomaalaisten työntekijöiden syytä, he "destroy all my work with the dogs", kuten isäntä sanoi. Ei se mitään, että isäntä itsekin välillä huutaa kurkku suorana koirille ilman, että ne tottelevat. No, laitoin tarhan portin sitten kiinni, etteivät muut hevoset pääsisi karkaamaan isommalle puolelle. "What were you thinking?!?!?!" No. Ikinä ei siis saa sulkea porttia ennen kuin koko lauma on samassa paikassa. Ei näitä hevosia oteta millään riimulla kiinni. Luonnollista lienee, että jos saaliseläin ehdollistetaan siihen, että se ajetaan aina paikasta toiseen, se pakenee aina kun sitä yrittää lähestyä.

Vanhaa piikkilanka-aitaa oltiin purkamassa. Minun käskettiin tunkea sitä vanhaa aidanromua traileriin, joka oli jo ennestään ihan täynnä sitä piikkilankarojua. Tein työtä käskettyä. Sitten sain kuitenkin haukut siitä, kun en samaan aikaan katsonut tien toisella puolella vähän matkan päässä traktorin kanssa häärivää isäntää - minun olisi pitänyt kertoa hänelle, että hänen traktorilla maasta kiskomansa aita on jo tullut ulos maasta! Ettei hän turhaa työtä tee. No, kyllähän minä kahta asiaa teen samaan aikaan. Mikä jottei.

Lounaan jälkeen alettiin maalata tallin lattiaa. Hauskaahan se oli, ja naureskelin ensimmäiset muutaman tunnin, että lähden vain ulkomaille aina maalaamaan (tuoreessa muistissa helmikuinen maalausreissu Minervan ja vapaaehtoisten kanssa Dublinissa). Mutta aikani maalattuani alkoi selkää pakottaa, sillä ei ihmistä kyllä ole tehty kaksinkerroin olemaan, telaan kun ei luonnollisesti voi hommata vartta. Sehän olisi ehkä helpottanut ja nopeuttanut hommaa! Iltakahdeksaan siinä sitten maalattiin.

En minä näitä haukkuja henkilökohtaisesti ota. Lähinnä vain nauran, koska tämä on niin älytöntä. Mutta tosiasia on, että näin ei työntekijöitä pidetä. Yhtäkään kehua tai kiitosta onnistuneesta asiasta en ole saanut. Monta kertaa olen ollut räjähtämäisilläni, mutta yritän siinä sitten aina laskea kymmeneen ja niellä kiukkuni. Ja olen onnistunut hyvin! Kai tämä kasvattaa luonnetta ja kärsivällisyyttä. Hymyilen vain ja sanon etttä "kyllä, olet aivan oikeassa, olen aivan samaa mieltä kanssasi".

Illalla syötiin sitten islantilaista perinneherkkua, lampaan päätä. Eivät suostuneet kertomaan minulle, mitä se on, ennen kuin olin jo syönyt. No kyllä minä aika nopeasti äkkäsin, mistä on kyse. Sanoivat, ettei tarvitse syödä, jos en tykkää. Ja monia hirvittää, kun se on niin ruman näköistä ruokaa. Samapa tuo minulle on, ihan hyvää se oli.