Landið tað er Føroyar

Tasan kolme viikkoa sitten perjantaina kuulin, että färsaarelaisella ystävälläni on vatsassa kasvain. Ennuste on hyvä, mutta puolen vuoden sytostaattihoidot tiedossa. Maanantaina ostin lentoliput Färsaarille. Tuli selittämättömän vahva tunne, että sinne täytyy päästä. Tilanne oli mikä oli, lisäksi talo, jossa viimeksi vierailin, on täynnä – kaksi teini-ikäistä tytärtä poikaystävineen ja vielä veljentytär. Minulle järjestettiin kuitenkin yöpaikka sellaisen henkilön luota, jonka olin tavannut kerran ohimennen viime toukokuussa. Sattuipa vielä niin sopivasti, että tuo henkilö tuli samalla lennolla kanssani täältä Islannista. Lentokentältä pääsimme näppärästi Airport Shuttle -kyydillä Gøtaan, jossa vietin perjantai-iltapäivästä maanantai-iltaan.

Mitenkähän nyt tämän kaiken tiivistäisin. Niin paljon ajatuksia, niin paljon tunteita, laidasta laitaan. Ihanaa oli nähdä tämä syöpään sairastunut ystäväni. Vaikka hän kuinka vakuutteli kaiken olevan hyvin, eihän se mikään helppo tilanne ole. Teini-ikäiset tyttäret 16 ja 18 vuotta, isä kuollut pari vuotta sitten, nyt äiti vakavasti sairas. Onhan se kova paikka. Väärinkäsityksiltäkään emme välttyneet, mutta no, näitä nyt sattuu. Jälleen kerran ihmisten lämpimyys, välittömyys ja vieraanvaraisuus oli vertaansa vailla. Taksikyytini lentokentältä maksettiin, minut ruokittiin, tuorepuristetut mehut aamupalalla, käytiinpä autolla Färsaarten pohjoisimmalla saarellakin. Minulle jopa tarjottiin ruoka ravintolassa Tórshavnissa. Olin kaksilla lasten syntymäpäiväkutsuilla. Absurdia, outoa, kiinnostavaa!

Oli ihanaa nähdä ystävääni ennen kuin hänen sytostaattihoitonsa eilen alkoivat. Joskin hän oli kovin ihmeissään, että tulin, ei kuulemma ollut ajatellut, että tulisin uudelleen Färsaarille. Oli myös ihanaa nähdä hänen teini-ikäisiä tyttäriään, joista aivan erityisesti tuo vanhempi on aivan ihana. Säntäsi suorastaan ovelle halaamaan, kun kävin maanantaina vielä ohimennen sanomassa heihei. Oli myös ihanaa saada jälleen uusi färsaarelainen ystävä, tuo, jonka luona olin yötä. Mielettömän ihana ihminen sekin!

Syðrugøta on mainio paikka. Noin viidensadan asukkaan kylä, jossa ei todella ole yhtään mitään, ei edes ruokakauppaa. Kylä, kuten koko Färsaaret, tuntuu olevan jossain ihan toisessa maailmassa. Kaiken maallisen kiireen toisella puolen. Vanha mies ulkoiluttamassa mäyräkoiraansa meren rannalla. Ihmisiä ei juuri missään. Kaikki vastaantulijat tervehtivät. (Toki noin pienessä paikassa jokainen tietää, etten ole paikallinen.) Tuossa viidensadan asukkaan kylässä kuitenkin järjestetään joka kesä G!-festivaali, jonne tulee noin 1500 vierasta. Siinä saa todella olla koko kylä mukana tuota tapahtumaa järjestämässä. Se on seuraava haaveeni, haluan nähdä tuon tapahtuman.

Maanantai-iltana siirryin bussilla Tórshavniin. Yövyin hostellissa, yhden hengen huoneessa (jossa kyllä oli kolme sänkyä). Perjantai-iltana pääsin näsäviisastelemaan Du gamla du friaa laulaneille ruotsalaislle. He toki kohteliiaasti pyysivät anteeksi, jos ovat häirinneet, sitä eivät suomalaiset humalaiset ehkä olisi tehneet. Hiljenivät samantien, vaikka ei toki ollut tarkoitukseni klo 21 valittaa, halusin todella vain nauttia ainutlaatuisesta hetkestä, jolloin ruotsalaiset känniääliöitsevät ja suomalaiset ovat selvinpäin.

Tórshavn on noin 20 000 asukkaan kaupunki, varmasti maailman pienimpiä pääkaupunkeja, ellei pienin. Merta ja vuoria ympärillä, kuten kaikkialla Färsaarilla. Onnpa siellä yksi pieni ostoskeskuskin, SMS, ja koko liuta muita kauppoja. Suosikkini oli ehkä H.N. Jacobsenin kirjakauppa, jossa oli kaikkea kivaa. Muun muassa ne fäärin kielen oppikirjat, joista olen haaveillut pitkään. Nyt ne ovat minun! Eikä pidä unohtaa Tutlin (färsaarelainen levy-yhtiö) levykauppaa, josta päädyin ostamaan koko liudan erilaista färsaarelaista musiikkia. Jostain syystä musiikki on todella iso juttu Färsaarilla, ja siellä on todella paljon kaikenlaisia bändejä ja artisteja. Nyt juuri koneella soi ostamani Nøkur fá fet avtrat. Ei mitään havaintoa, mitä se tarkoittaa, mutta tykkään! Levykaupan erinomaisesta palvelusta kertonee jotain se, että tämä kyseinen levy on julkaistu vain LP:nä, jossa on cd mukana, mutta heillä sattui olemaan ylimääräisiä cd:itä, joten myivät sellaisen minulle yksinään 70DKK:lla. CD:t olivat jossain satasen paremmalla puolella muuten.

Suosikkipaikkani Tórshavnissa oli ruohokattoisten talojen vanhakaupunki Tinganes, jossa majaansa pitää myös maan hallitus, landsstýri. Näin myös pääministerin toimiston. Tosin kuulemani mukaan Färsaarten poliitikot ovat kouluttamattomia ja tietämättömiä (no, kuulin kyllä käytettävän adjektiivia “stupid”) ja kiinnostuneita vain oman kotikylänsä asioista, ei koko maan asioista. Mene ja tiedä. Ihan Tinganesin kupeessa on tuomiokirkko, jonka kellot soittavat joka päivä klo 15 virren Harra Guð títt dýra navn og æra. Kuulin myös eilen illalla niiden soittavan jonkun toisen virren klo 18.

Muuten aikani Tórshavnissa kului ympäriinsä vaellellen, satamassa kierrellen, laivoja ja veneitä katsellen. Olin kokonaan unohtanut, että olin pienenä kovin kiinnostunut veneistä! Niitä katselin nyt paljon. Laivat toivat kaupunkiin turisteja, jotka illan tullen hävisivät katukuvasta. Kaupat aukesivat kymmenen aikaan, menivät viideltä kiinni. Kaupunki tuntui nukkuvan, kellään ei tuntunut olevan kiire minnekään. Iso bonus ovat Tórshavnin viisi ilmaista bussilinjaa, niillä voi kierrellä kaupunkia ristiin rastiin.

En missään toisessa pääkaupungissa ole nähnyt lampaita ostoskeskuksen takana. Tai istunut vesiputouksen reunalla, hyppelehtinyt joessa olevien kivien päällä, kaikessa hiljaisuudessa ja yksinäisyydessä. Färsaaria kutsutaan nimellä “the land of maybe”, ja sitä ne todella ovat. Aloin tottua kiireettömyyten, hiljaisuuteen, pienuuteen, rauhallisuuteen. Yksi iskulause kuuluukin “Faroe Islands, maybe the last paradise on planet earth”. Tähän voin yhtyä. Pidän Islannista todella paljon, mutta suomalaiseen vaatimattomuuteen tottuneena... islantilaisten ylpeys on ehkä välillä vähän liikaa. Ja Islanti on valtava maa, pinta-alaltaan, Färsaariin verrattuna. Färsaarilla luonto on ihan oven takana. Kaikkialle pääsee kävellen. Jopa minä päräjsin Tórshavnissa surkeaakin surkeamman suuntavaistoni kanssa.

Tunnen olevani etuoikeutettu, kun olen päässyt tällaista näkemään ja kokemaan. Lento kerrankin aurinkoisen Islannin yllä eilen ei ollut myöskään paha, lumihuippuiset vuoret ja jäätiköt, kaunista. Nyt olen Hafdísin äidin luona täällä Pohjois-Islannissa, ja kas, kun täälläkin paistaa aurinko. Voisinpa sen kunniaksi lähteä ulkona käymään. Maanantaina suuntaan takaisin etelään, tiistaina alkaa uudet työt sellaisessa turistihevospaikassa. Siitä lisää myöhemmin.

Gøtasta. Tästä on varmaan miljardi kuvaa, mutta maisema muuttuu
koko ajan. Aurinko, pilvet, kaikki vaikuttaa.

Ehkä maailman kaunein ranta. Tällä rannalla järjestetään joka kesä
G!-festivaali.

Viðoy, pohjoisin Färsaarten 18 saaresta

Oli pakko nousta klo 6.30, kun ulkona oli tämän näköistä.

Tinganes

Istuttakaa puu!

Färsaarten lippu eli Merkið fääriksi

Tässä meinasi tulla tippa linssiin. Oli pakko valita lentokentälle menevä
bussi, vaikka kovasti olisi tehnyt mieli mennä tuohon Klaksvíkin bussiin,
joka pysähtyy myös Gøtassa.

Islantia ilmasta. Mýrdalsjökull.